Joulupukille, niin olisin aika kärjessä jonossa.  Kai se Pukki sentään toivomusblogeja lukee, niin että miettikäähän tekin toiveenne.  Pikkujoulutkin voi viettää nyt hyvissä ajoin, kun  ei ole liukasta lunta anturan alla keikauttamaan nurin kesken vaivalloisen kotimatkan.

Tuo oli vain sellainen tietoisku, etteivät  talven liukkaat sitten yllätä, kuten varsinkin pääkaupunkiseudun sisääntuloväylillä tuppaa tekemään.  Kaikki autot haluavat samaan peltikasaan leikkimään peltikolarit - nimistä peliä.  Ja taas saavat läkkiseppä lindbladit töitä niin, ettei siskon tarvitse mennä sinne sahalle lautoja kanttaamaan tai taapeloimaan.

Mikähän siinä on, että puolenyön jälkeen tulee kaikenlaista vähemmän viisasta mieleen.  Tokko sentään enää päivälläkään - paitsi tietysti omasta mielestä.  Tänään tosin kaikki kaksi aivoani (?) sekä selkäydin viettivät horrostilaa yht´aikaa.  Siis koko ruumis ja kissa lisäksi, joka sentään osan aikaa kehräsi älykkään tuntuisesti. Koko tämä mielenkiintoinen rupeama tapahtui olohuoneen kahdenistuttavalla sohvalla, jota esitystä vaimo seurasi herkeämättömän kiinnostuneena näköetäisyydeltä keittiön ruokapöydän äärestä.

Mikään ei ole kuitenkaan ikuista, paitsi ikiuni. Eikä ihan niin pitkällä vielä olla, vaikka hetkittäin äkkipäätä siltä näyttäisikin.  Nälkä alkoi vatsanpohjaa kaivertaa kuin huono omatunto.  Onneksi oli eilisiä oman maan perunoita ja kyljyksiä mikroon pantaviksi kuumentumaan ja laiskureita ravitsemaan.  Niin se päivä siitä pelastui siltä osin, mutta sen verran piti kuitenkin ajatella tulevaisuutta, että kaupassakin oli käytävä.

Sää oli todella kaunis, aurinko häikäisi vastavalollaan silmät sokeiksi.  Kovin matalalta se tähän vuodenaikaan tuijottaa - suorastaan julkeasti - ainakin iltakuudelta.  Piti jokainen vastaantulija moikata kaiken varalta, etteivät tutut luulisi, että nyt se leuhkana lottovoittajana köyhiä tervehtimättä kulkee.
Väärin luulevat.  Lottovoittajana olisin hakenut kaupasta sen kalleimman hirmumenijän ja sieltä toitottaisin torvea kaikille tutuille ja kylänmiehillekin ja kyynärvartta avonaiseen sivuikkunaan nojaisin hyvinkin rennon oloisena ja nimikirjoituslappuja köyhille heittelisin sekä kaikki köyhänä säästetyt kolikot pois viskaisin taskun pohjia kuluttamasta.

Niitä haaveillessa kauppareissu menikin ihan mukavasti, vaikka kylmästä pohjatuulesta huolimatta olin loppumäen jälkeen aivan lopen hikinen ja uupunut niin, että piti henkeä vetää.  Onneksi ei ollut vielä viimeinen - se henki.  Kissakin odotti mäen päällä ja yhdessä olikin rattoisempaa talsia viimeiset kaksisataa metriä ja huokaista pihapenkillä vyötä ja kengännauhoja löysäten.  Kissaakin yritin lahjoa tuliaisherkulla, mutta tällä kertaa se ei syönyt vaan ainoastaan litki makoisaa sadevettä räystään alisesta vadista.

Nyt on siis yö langennut maan ylle, Ameriikan myrsky on laantunut onneksi kakkoseksi ja kaikki on hyvin.  Ainakin siihen asti, kun aamulla kahvin ja tonnikalapaahtoleivän ohella lukee uudet uutiset.  Gute Nacht, Freunden!