virkkailen.  Viiden tienoissa ajelin kauppaan hakemaan aamiaisevästä.  Ja katsos mokomaa, kaikki auton lasit olivat jäässä.  Tyhjäkäytin autoa yli sallitun, puhallin pohotti täysillä etuikkunaan, raapustelin jo pehminnyttä jäätä - ja jo muutaman tunnin kuluttua, eli nyt, sataa vettä jokseenkin rojonaan.

Kissakin kotiutui yöasioiltaan likomärkänä ja syytti siitä isäntäänsä, sillä olenhan hänen jumalansa:  kaikki paha on minun syytäni.  Kaikki hyvä lankeaa luonnostaan.  Sitähän se meidän viisaitten ihmistenkin jumalkäsitys taitaa olla.  Kaikkea hyvää itsellemme pyydämme, tai salaa suorastaan vaadimme, mukanöyrinä ja salaa vilkuilemme kulmaimme alta, että kai se nyt täydestä meni kumminkin.

Vähän samanlainen kulmakarvojen alta vilkaisu, kuin Tapio Rautavaaralta, jota muuten pidän kunnon miehenä.  Mutta osasi sekin.  Kun Tapsasta  tehtiin pitkä haastattelu, jossa hän piti pitkää elämänviisautta ja melkoisen kitkerää kokemusreppua sisältävää monologia, niin juttunsa lopussa Tapsa vilkaisi tuuheiden kulmainsa alta ovelan pirullisella ilmeellä, että kai se sentään läpi meni.

Kaikki kunnia Tapsalle, vaikka kaikki kommervenkit hallitsikin.  Osasihan se vähä laulaakin, ja kitaraa rimputtaa.

Yksi samannäköinen laulajamies esitti takavuosina satamassa laulunäytelmää Rautavaarasta.  Oli niin samanoloinen mies, että oli helppo samastua.  Oli välillä ihan tippa silmässä, kun en tahdo noita elokuvia ja näytelmiä kestää, kuin mies.

Sanoo hän, ja vilkaisee alta harmaantuvien kulmakarvojensa.