Koululaisena piti joka syksy kirjoittaa aine `kesän hauskin muisto`, tai `mitä tein kesällä`.  Enhän minä koskaan muistanut mitään erikoista tehneeni.  Osoitti vain ainekirjoituksen opettajan yksioikoisuutta.

Mutta sitten keskikoulussa opettajaksi tuli Ritva Ahonen, joka kirjoitti liitutaululle mm. sellaisen otsake-ehdotuksen kuin `...ja varjot lankesivat yli tien`. 

Johan alkoivat varjot silmissä vilistä!  Piti vain valita, että olivatko ne niitä kuun luomia varjoja korkeista kuusista äidin ajaman polkupyörän tarakalla, vai  auton sivuikkunasta vilahteleviin vikkeliin varjoihin keskikesän kuuman auringon paahteessa. 

Valitsin jälkimmäisen ja sain kiitettävän.  Se oli täysin Ritvan syytä.  Mitäs keksi niin mukavia aiheita!

Nykyisin aiheet pitäisi keksiä itse.  On se niin väärin.

Tänäänkin olisi ollut hyvä aihe siinä, että istuimme vaimon kanssa pihapuiden varjoissa.  Ensin söimme jäätelöt ja kohta tein isot mukit mustikka-mansikkamaitoa kissan pitäessä siestaa viereisellä pöydällä vain hännän pään heilahdellessa laiskasti hyvän olon merkiksi.

Mutta kuka nyt semmoisesta viitsisi kirjoittaa.  Kun eivät ne varjotkaan silmissä vilisseet, vaan makasivat hiljaa huokaillen pitkin pihaa.

Ei edes jaksa jaksaa, kun on vieläkin aika kuuma.