Yö lähestyi korostaen pimeyttään parilla sähkökatkoksella.  Sen verran olin varautunut, että olin katseellani varmistanut ladattavan lyhdyn olinpaikan.  Tietysti pimeys sitten yllätti mustuudellaan siitä sohvalta, eikä lähistöllä ollut minkäänlaista valolähdettä.

Niimpä hiippailin sokkona tietsikkapöydän laarikolle, jossa säilytin sytkäriä, jonka kituliaassa valossa pääsin sytyttämään olohuoneen pöydällä odottavan kynttilän ja kynttilän avulla lyhdyn luo, josta tietysti oli virta loppunut.

Siunailin siinä hömelyyttäni, johon vaimo, että laita, hyvä ihminen, valot.  En ymmärtänyt vitsiä, mutta en riehumaankaan ruvennut niin romanttisessa kynttilän valossa.  Muutenkin olivat hauskat jutut hakusassa, kun edellisen yön vaivannut kipeä olkapää tuntui osin siirtyvän niskapuolelle.  Joten olin nyt se jäykkäniskainen suomalainen,  rautakanki selkärangan paikalla.

Katkos ei kestänyt kuin tovin, eikä se toinenkaan, joten nukkumaan sai lähteä aivan itse valot sammuttaen.  Kissakin oli yöpaikallaan sohvan nurkassa, tosin huolestuttavasti pää pystyssä isäntänsä viime liikkeitä seuraten.  Ei siis viimeisiä, vaikka niskan takia sänkyyn asettautuminen olikin varovaista ja luontevan asennon etsiminen työn takana.

Viimein löytyi sellainen kylkimyyryasento, jolloin sattui enää vähän ja saattoi vaipua esinirvanaan - paitsi, että eteisestä alkoi kuulua selviä murtautumisen ääniä.  Havahduin siihen suorastaan hätkähtäen, mutta se olikin kissa tamppaamassa eteisen mattoa ja kuuluipa pari vaimeaa kissan noitumistakin.

Murahdin eteiseen päin pari ei-sanaa, joka auttoi vähäksi aikaa.  Mutta sitten se mokoma tuli makuuhuoneen ovelle ja mourusi oman kyllä-sanansa pariin kertaan.  Joten isäntä - palvelija - suhde oli taas kerran heittänyt häränpyllyä.

Eipä siinä muu auttanut.  Paitsi että niskan takia piti taas kaliibroida itsensä siihen ainoaan asentoon, josta sai itsensä ylös hengissä.  Tuntui kylmältä pelkissä alkkareissa - ja ulko-ovella vielä kylmemmältä, joten en jäänyt ihailemaan valotonta yötä.  Kun nykyisin katuvalotkin sammutetaan iltayhdeltätoista. Eivätkä ne taitaisi juuri lämmittäkään.  Hyvin sulautui musta kissa mustuuteen.  Toivotin vain perään hyvää vaellusta aamuun asti.

Parin tunnin päästä heräsin siihen, että olisi pitänyt taas asentoa vaihtaa, mutta niskan sähkötellessä sellainen liike edellytti järjen käyttöä.  Asentokirjaakaan en ollut tarvinnut viime aikoina.  Omatunto heräsi myös soimaamaan ulkona kärvistelevän karvakasan vuoksi.  Niinpä rikoin koko asennon ja kiemurtelin lämpimän peiton sisältä ulko-ovelle.  Kalman kourat tarttuivat välittömästi vielä lämpöiseen ruumiiseeni oven avatessani, mutta muuta ei sieltä sisään tullutkaan.  Kykenin vielä täristen viheltämään puoli minuuttia, mutta sitten toivotin kissalle hornan tuutit ja palasin päivystyspaikalleni.  Taisinpa nukahtaakin, kuten kunnon vartiomiehen tuleekin.

Seuraavan kerran herätessäni kello oli jo sen verran kuin lapset herätkää Juhani ja Liisi-laulussa.  Aivotkin (tai ainakin yksi) olivat saaneet yön aikana sen verran happea, että ymmärsin kysyä itseltäni, että miksen ollut ottanut särkylääkettä hartia-niskakipuihini?  Vastaus oli mitä ilmeisin, mutta nousin silti huomatakseni, että särky oli taas siirtynyt, nyt enempi vasempaan hartiaan.  Hain hyllystä kapselin suuhuni ja valutin vettä vessan raanasta suoraan suuhuni.  Sekin sattui juuri sopivasti.

Kurkistin vielä ulos rontin varalta, että jos...  Sieltähän se naukaisikin vauhdilla sisään, seurasipa perässä makuuhuneeseen asti, kun piti tervehtiä kunnolla.  Muodollisuuksien jälkeen se poistui.  Viimeiset kuulemani äänet olivat kissan hampaiden rouskinta raksuja purressa ja kissankupin kilinä.

Seuraava kuulokuva kantautui korviini vasta vähän ennen puolta päivää.  Kahvikin oli melkein juotu, tuli sieltä kupillinen mustaa myrkkyä.  Laitoin uutta tulemaan.  Kylällekin olisi pitänyt mennä ennen yhtä, kun Nordea on nykyään täällä niin tehokas, että hoitaa asiakkaansa suit sait.  Paitsi minut, joka en sinne kerkeä.

Niska on vielä jäykkä, mutta tunteeton eikä suostu kääntymään millään tuulella.  Särkykin taitaa poistua vasemman olkapään kautta hittoon. 

Mitähän seuraavaksi?