Kesälämpimillä ei millään viitsisi laittaa ruokaa; ei keittää, paistaa, grillata eikä mitään.  Siksi on aina nälänpoikanen mahassa.  Eikä ihan poikanenkaan kuvun koosta päätellen.  Kun menen ulos laiskana istuskelemaan, niin siellä tintit, varpuset, punatulkut ja muut tunnistamattomat siipiveikot kinastelevat kesälintulaudalla pähkinänpalasista ja kauranjyvistä.  Poikaslaumat värisyttävät siipiään ja sähköttävät emoiltaan lisää nokkaanpantavaa.  Että ilkeävät: näyttävät emojaan isommilta ja lentokykykin on erinomainen.  Oman emon nokasta saatuna se jyvä maistuu kaksin verroin paremmalta.  Tikka käy aika ajoin vierailulla.  Ensin kuuluu vähän kauempaa sarja lyhyitä vislauksia, tulee sitten kuin luoti ja asettuu taloksi ajaen muut linnut odottamaan vuoroaan.  Oravakin yrittää, on melkein kesy.  Se onkin järsinyt ruokinta-automaatin aukon suuremmaksi ja sopivaksi omille ruokailutottumuksilleen.  Harakat tanssivat peltikatolla ripaskaa ja kurkkivat varovasti räystään reunalta josko se yksi turilas häipyisi sisälle häiritsemästä sen ruokarauhaa.  Yksinäinen siili käy penkin alla juomassa vettä ja syö samalla kissan kupista muutaman raksun.  Varis kiroilee vähän kauempana.  Kissa kyyristyy vaistomaisesti; on tainnut saada iskun tai pari isosta nokasta.  Mutta haluaa sekin sitä pehmeää pussiruokaa - kiitos ei, ei muikkuja näin kesähelteellä.  Ei jaksa kuitenkaan sisälle asti, vaan isäntä saa palvella häntäkin.

Yritä siinä ympäristössä edes yrittää olla dieetillä!  Pakenen sisälle valmistamaan sveitsiläistä juustokeittoa.  Ohraleipien päälle oivariiniä ja savulohta, niin kohta jaksaa vetää kunnon ruokaperräiset.  Sitä ennen on kuitenkin vietävä ulos lisäravinteita.  Nehän syövät kuin elukat!