Yleisön muutamista hartaista pyynnöistä huolimatta aion jatkaa satunnaisia kirjoitelmiani tälle palstalle, koska joutavaa tilaa tuntuu riittävän.  Tarkistin äsken, että sitä on tuonne alaspäin vaikka kuinka pitkästi, joten tuhlaan omaa energiaani sen verran kuin sitä riittää.  Jota on ollutkin tänä syksynä poikkeuksellisen vähän.

Sen energian kanssa on vähän sama uhka kuin koko maailmaa käsittävän energian sekä talouden kanssa myös.  Öljy vähenee ennen loppumistaan, tosin tilalle on tullut kaasu, jonka tuloa ennusti jo komisario Palmu aikoinaan.  Öljyn tavoin on myös raha loppumassa monista paikoista ja etenkin Välimeren turistikohteista.  Vaikka turistit tuhlaavat liirojaan ja drakmojaan pilvin pimein ja siitä huolimatta samoihin paikkoihin pitää lahettää pikapostina lentokonelasteittain setelisäkkejä paikkaamaan jotain isoa reikää, kuin hornan kitaan ikään.

Monta vuotta haaveilin tänne kalseaan Pohjolaan leviävästä subtrooppisesta ilmanalasta ja sitä myöten pienenevistä sähkölaskuista, jotka ovatkin käyneetkin kuukausi kuukaudelta yhä sietämättömimmiksi.  Mutta mitä vielä, uudet uutiset synkkenevät silläkin taholla:  nyt onkin tulossa pieni jääkausi, puolet meistä finskeistä kuolee.  Osa muuttaa ulkomaille, viisaimmat asuvat jo Kreikassa, Italiassa, Espanjassa.  Varakkaimmat jo halvan rahan Karibialla, jonne ovat rukanneet komeita residenssejä. 

Onneksi itse alan olla sen verran ehtoopuolella, ettei tarvitse edes suunnitella mitään radikaalia elämänmuutosta, vaan luonto korjaa omansa syväjäädyttäen maallisen muotoni kauniin valkean ja läpikuultavan jääkerroksen alle. Suorastaan romanttiselta kuulostaa moinen.  Kuin kiusallani jätän viimeisen sähkölaskun maksamatta.  Vaihdan kaikki energiansäätölamppunikin satawattisiin hehkulamppuihin ja annan palaa. 

Eikä edes kannattaisikaan lähteä mihinkään kauas matkustelemaan, kun senkin sain tänään tietää, että avaruus laajenee koko ajan.  Eli sitä myöten matkat pitenevät anhittomiin.  Luulenpa, että parin viikon päästä jo Jyväskyläänkin on monta kilometriä pitempi matka kuin tänään.  Sen lisäksi, että tien pinta on inhottavan liukas joko märkien lehtien, kuraveden tai iljanteen vuoksi.

Onneksi kielessämme on satoja lunta merkitseviä sanoja, joten sen suhteen ei tarvitse kehitellä uudissanoja.  Paitsi nuoriso tietysti keksii:  sellaisia kuin snädä ja snusu ja rasu ja snoha, vain muutamia mainitakseni.  Kylmän jäykistämien leukojen kanssa niitä kaikkia on kiva tavailla porukan yrittäessä liftailla karseassa spädässä etelää kohti.  Pitkiä onomatopoeettisia sanoja ei siis kannata keksiäkään.

Jos olisin nuorempi, niin voisin harkita joukon jatkoksi liittymistä.  Mutta kannattaneeko se, kun Teija Sopanenkin delasi.  Ei hänkään kestänyt päivän uutisia, kun kuuluttajankin oli pari vuosikymmentä ja sitä poikien kanssa joukolla tuijotettiin ja ihailtiin.  Ja Arja-tätiä kanssa.  Nyt ei nää kuin naispuolisia nälkäkurkia.

En taida enää katsoa loppuja uutisia tänä päivänä.  Tuleehan sieltä ainakin se Klikkaa Mua, jossa miehet saavat taas kerran seurata, että kumpi sukupuoli tässä maailmassa sitä pilkkakirvestä pitää.  Sitä on aina niin mukava seurata. 

Hoh hoijaa, johan sitä tästä joutaakin...  Tai saatan jotain kitkerää kirjoittaakin.  Taidan kumminkin katsoa vielä ne tulevat lakotkin, että miten syvälle tässä oikein sukelletaan.  Että löytyykö se pohja, vai syveneekö sekin?

Vaikka optimisti olenkin, niin rajansa uutisillakin!