Kuten olen aikaisemminkin tunnustanut, niin olen heikkona nyrkkeilyn seuraamiseen.  Vuosikymmenet kärsin siitä, että maailman televitsiooneissa näytettiin bugilistien ammattikahinoita, mutta Suomen kanavilla korkeintaan vahingossa viiden sekunnin pätkiä.

Kun oltiin olevinaan niin eettisiä ja pehmeitä, ettei toista nyrkillä lyövää ihmistä voinut näyttää julkisesti, eikä juuri salaakaan.  Jostain Tammerturnauksen amatööritönimisestä saatettiin näyttää jopa loppuotteluja, jossa kypärin suojatut teinit huitoivat toisiaan rintakehä notkolla.  Lasten piirretyissä kyllä väkivalta oli sumeilematonta nakke nakuttajineen ja maantiekiitäjineen.

Ei silti, että itse olisin ikinä pystynyt sellaiseen mitä halajin katsoa.  Kun yhteen aikaan koulussa harrastimme välituntinyrkkeilyä lapaset ja hiihtohanskat käsissä ja porukka innostui sen verran, että olivat lähdössä jo lähdössä oikeasti salille treenaamaan kyseistä jaloa lajia, niin minä olin se, joka ilmoitin haluavani säilyttää nenäni muodon entisenlaisena.  Muutkin pysähtyivät miettimään katu-uskottavuuttaan jääden itseni tavoin mammanpojiksi. Mitä mestareita Suomen Nyrkkeilyliitto meissä menettikään.  Arvelisin, ettei mitään.

Olen siis täydellinen arkajalka, enkä ole edes nakkikioskilla joutunut heijarikisaan.  Velipoikaa on joskus niillä iltahetkillä yritetty kääntää, mutta hänellä onkin nyrkin kiihtyvyys nollasta sataan silmää nopeampi. Vaikka häntä joskus kouluaikaan kiusaajaltaan puolustinkin melkein pistotappeluun asti.

Kuten tämän iltaisessa matsissa suuri suomalainen nyrkkeilijälahjakkuus, Amin Asikainen sai kokea totuuden välähtävän hetken vastustajan taholta - taas!  Että mistäkö sen tiesin jo etukäteen?  Ainoa yllätys oli, että se tapahtui ensimmäisen erän ensi minuuteilla.

Tiesin sen siitä, että Aminin vaimo jätti tämän kuin nalli kalliolle jo ensimmäisen Euroopan mestaruutta koskeneen uusintaottelun jälkeen.  Hävityn matsin jälkeen vaimo on todennut, että tämä on tässä eli tästä suhteesta ei enempää irtoa, joten good buy, rakas bugilistini!  Tosin tuo edellinen on hyvä arvaus, ei tosiasia.

Managerinkin olisi pitänyt älytä jättää kanveesiin vajonnut, ikääntyvä lahjakkuus.  Sillä siinä ammatissa sääli on kulkutauti.  Mutta ei, Pekka Mäki on liian hyvä kaveri, eikä yhtään kunnon liikemies.  Veti miestä tappiosta toiseen, vaimonsa hylkäämää miestä.

Siitä minä sen tiesin:  jos vaimo hylkää, niin miehessä on sen jälkeen harvoin miestä maailmaa valloittamaan.

Ei ollut Amin Asikaisesta, eikä taida olla pääministeristäkään, joka on loppujen lopuksi vain vaimonsa hylkäämä reppana.  Lattiaan on sekin mies jo isketty, ei vaan tiedä sitä vielä itse. Ei ainakaan tunnusta, kuten poliitikkona ei mitään muutakaan.  Mutta mehiläiset surrannevat päässä siellä amerikanmaalla. Eikä siinä mettä keitetä.

Kehätuomari on laskenut jo kahdeksaan.  Hanskat roikkuvat vaarallisen alhaalla.  Eikä kukaan ole antamassa poskipusua, vaan jotain ihan muuta!

Uusia mestariehdokkaita on kohta itseään tarjoamassa.  Syytä on kumminkin tarkastaa hanskat, ettei siellä ole hevosenkenkiä.

 

J.K.

Kuten valmentaja Pekka Mäki haastattelussaan myönsi, niin suurin syy tappioon oli henkisellä puolella.  Niin että olen unessa useasti...  Varsinkin kehässä se voi olla kohtalokasta.

Menestyvän miehen takana on nainen.  Mitenkähän tässä tapauksessa?