Nyt kun kauniit ja rohkeat ulkomaalaiset ovat poistuneet Turusta, niin täällä Suomen sisimmässäkin osassa tuntuu yksinäiseltä.  Tosin hieman väriä paikalliseen elämään antoi kaksi keski-ikäistä ulkomaalaista, mies ja nainen, joista mies kauppasi hyvää ja halpaa kiikaria ja nainen jotain muuta hyvää ja halpaa (ei mitään kaksimielistä sentään), joka oli piilossa pakkauksessaan.

En tarvinnut kiikaria, enkä sitä muutakaan, mutta rahaa piti ottaa automaatista ja poikkesin sitten viereiseen lahjaputiikkiin, josta ostin pojanpojalle synttärilahjaksi jo-jon.  Oikein valolla varustetun.  Tulevat nuo aina kymmenen vuoden välein muotiin.  En sitten tiedä, onko kuusivuotias vielä liian nuori sellaisella pelaamaan. Tietokone onkin helpompi käsiteltävä.  Vaikea ostaa lahjoja vekaroille, joilla on muutenkin talo puolillaan leluroinaa.  No, ostin kaikille kolmelle lisäksi suklaalevyt.  Saavat ainakin suut makeiksi.

Huomenna pitäisi mennä.  Ellei keli nyt aivan kauheaksi muutu.  Kaikki perhejuhlat pitäisi muutenkin tehdä kesäaikaan ja vielä perheen kaikki juhlat yhteen syssyyn ja yhdellä vaivalla ja rahan menolla.  Muutenkin nuo kakkujuhlat ovat tälle ruholle vähän vaarallisia:  miniä tekee turhan herkullisia täytekakkuja.

Viime yönä tuiskutti melkoisesti ja lumi oli tänä aamuna painavaa.  Kävi hyvästä treenistä, paikatkin kestivät.  Kylällä muuten yksi kattomies nojaili kyynärsauvaansa ja selitti tutulleen, kuinka oli mennyt katolleen vain kaivamaan tv-antennia esiin.  En jäänyt kuuntelemaan, että oliko saanut antennin esiin ennen alastuloaan.

Niin se käy, se alastulo:  livakasti ja ihan huomaamatta.  Se äkkipysäys onkin sitten eri juttu.