on valkosipuliperunoita ja kanaa.  Eli juuri laitoin puolet pakastepussista uuniin kermalla höystettynä.  Lisäksi on broileria, jonka ostin toissapäivänä K-kaupasta sormia polttavan kuumana pakkauksena, mutta silloin olikin  ohjelmassa tähteiden syöntiä, joten reisien ja siipien syönti jäi eiliselle.  Loput sitten kohta.  Jää silti vielä leivän päälliseksi ja kissan herkuksi.  Tosin se kerjäsi makupalat jo äsken kanaa palastellessani.

Nyt pitää tankata kissan lailla.  Se on sitten viime kesän tuplannut uumansa.  Silloin se olikin hoikka poika, mutta hyvin se on pakkasiin varautunut.  Paljon ulkoileva kissa sen taidon osaa.  Kesäksi taas pudottaa lämpöläskit.  Olisipa inehmo yhtä taitava.

Itse asiassa kerrottuna ehkä oma paino on hieman heivannut alas päin.  No, se on vain tuntuma, kun ei talosta löydy kunnon puntaria.  Se ainoa on kellarissa, johon se joutui perunanpunnitsijaksi, kun kertoi aina vaan raa`an totuuden ja vain totuuden.  Eihä kukaan kauan sellaista kestä, kun uutiset olivat joka punnituksessa entistä huonommat.

Taitaa olla jo yhtä ruosteessa kuin punnitettavansa, joten levätköön rauhassa.  Saatan ostaa semmoisen digitaalisen ihmeen, kunhan satun semmoiseen kauppaan.  Tosin siihen voi mennä vielä muutama kuukausi ja sitä myöten aikomukseni saattaa unohtua - ja laihtuminen loppua.

Kuka sitä siinä tapauksessa sellaista mieliharmia itselleen hankkisi.  Peileissä on ihan tarpeeksi.  Meidän peilimme taitavatkin olla tivoliperäisiä:  ihmeen hauskoja väärennoksiä ja vatsan hassuja mutkitteluja näyttävät.  On siinä heti aamuisin naurussa pitelemistä, kun pelkissä alushousuissa sattuu peilin ohi viuhahtamaan.  Hymyä riittää loppupäiväksi, paitsi ruoka-aikoina ja etenkin herkkutuokioina kummasti asian ydin unohtuu.

Nyt nenään kantautuu uunista valkosipuliperunoiden ylimaallisen houkuttava tuoksu, joten lopetan toistaiseksi painavien puhumisen.  Loppupäivän otankin kevyesti kermajäätelöä hilpeästi nuoleskellen.