Eilisen jälkeen pitää pihassa istua varpaat ilmassa, se kehittää vatsa- ja selkälihaksia.  Lisäksi se suojaa varpaita siilinpuremilta.  Sillä se tonnikalan sekoittama siilihörhö on tullut hulluksi.  Tai se on lukenut liikaa Milla Paloniemen  Kiroileva Siili-sarjista.
Eilen illan suussa valuttelin kaikessa rauhassa auringonkukan siemeniä ja pähkinärouhetta lintujen syöttöastioihin, kun etiäiset käskivät katsoa selän taakse.  Ihan kuin Hickokin filmissä, jossa viulut vinkuvat hermoja raastavasti.  Katsoin - ja takanani seisoi se pikkusiili korkein jaloin!  Se odotti jotenkin uhkaavan näköisenä.  Ei, luin sen mustissa nappisilmissä hohkavan uhkan:  Tänne tonnikalaa ja heti -tai!
Todella ihastuttavia otuksia nuo piikkikasat, hekottelin itsekseni.  Koska muutenkin alkoi olla siilien ruokatunti (joka kestää tuonne aamukolmeen tai auringonnousuun), hain sisältä raksupussin ja jaoin kouralliset pitkin pihaa sijaitseviin syöttöpisteisiin.  Palatessani kyseinen siili tuli juosten (!) vastaan sieltä lintupaikalta.  Käännyin takaisin sen seuratessa ja tarjosin täytettyä raksukuppia.  Se rouskutti pari raksua, mutta kääntyi ja nappasi tossuni reunasta kiinni.  Otin kepakon ja työnsin sitä kauemmas.  Otus pisti sisukkaasti hanttiin, työnsi ja puhisi, taisi kiroillakin - esikuvansa mukaan.  Poishan siitä piti lähteä.

Myöhemmin illalla kävin talon päädyn terassilla istuskelemassa sohvalla ja illan kauneutta ihmettelemässä.
Ja eikös se siili sattunut paikalle.  Meni ensin touhukkaana ohi, mutta pysähtyi sitten ja nosti nenänsä nuuhkimaan.  No joo, en ollut varpaitani pessyt koko päivänä.  Tunnisti sen petollisen diilerin, joka oli ensin houkutellut tonnikalan suomaan nirvanaan ja lopettanut jakelun siihen.
Nyt se oli tosi vihainen.  Se kävi tossuihini hampaillaan kiinni kuin kilpakosijaan keväällä.  Nostin jalat sohvalle ja otus jäi kiertämään kehää, että mihin ne inhat varpaat hävisivät.  Lopulta piti lähteä sisälle karkuun.

Pitäisi tänäänkin mennä pihapuuhiin.  Kävin taas lintupaikalla koko ajan taakseni vilkuillen.  Kissallekin piti antaa raksuja sen ilmaantuessa aamulenkiltään.  Ketään muuta ei näkynyt, mutta heinät heiluivat vaarallisen näköisinä.  Pitää varmaan parturoida koko piha-alue Wimbledonin tenniskentän kaltaiseksi niin, että näkee kauemmaksi, eikä SE pääse yllättämään.

Sisällä olen turvassa.  Jos pääovi on miehitetty, löytyy vielä kaksi muuta ulosmenotietä.  Ei SE sentään niitä kaikkia kerkeä vartioimaan.

Vai kerkeääkö?  SE juoksi sentään aika lujaa...