Mukavaa, kun laskiaissunnuntain varapäivänä on laskiaistiistai.  Kaupan hyllytkin olivat yhä höttöpullia täynnä niin, että piti ostaa kaksi.  Edellisen kerran kävin kaupassa perjantaina ja silloin aivot eivät reagoineet niihin pulliin.  Että aivoilta meni nelisen päivää ymmärtää, että laskiaisena on pakko syödä vehnäs- ja kermatuotetta.  Muuten emme mitään pullahiiriä vaimon kanssa olekaan.  Minä kyllä saan ylimääräkiloja ihan mukavasti ilman pullaakin.  Vaimo taas ei liho, vaikka söisi viisi kiloa laardia.

Mihin ne kaupan vehnäpallerot olisivat joutuneet ilman varalaskiaista, sikapossuilleko?  Joiden takajalat olisivat sitten jouluna maistuneet hapantuneelta kermalta ja homeisilta korpuilta.

Kaupasta kotoutuneena olin aivan hikinen ja puhki.  Se hiki vuoti siitä puhki-kohdasta kastellen paidan selkämyksen ihan tykkänään.  Että kävi ihan laskiaisajelusta, paitsi ettei mäkeä lasketa ylämäkeen.

Ennen vanhaan laskettiin laskiaisena isolla porukalla tuolla uuden pappilan takana, josta sai hyvät vauhdit Päijänteen jäälle.  Valona oli vain halla ja jää, joka riittikin ihan hyvin.  No, siellä pappilan yläkerran ikkunassa saattoi hohtaa pieni valo:  pappi siellä varmaan valmisteli seuraavan sunnuntain saarnaansa turmeltuneesta nuorisosta, joka vain ilosta hihkuen mäkiä laskee eikä yhtään ajattele taivasosuuttaan eikä sielunsa kuolemattomuutta.

Muutenkin silloin tässä pitäjässä oli vain alamäkiä, paitsi Saakoskella oli yksi lyhyt, mutta jyrkkä ylämäki.  Muistan sen siitä, kun olimme kolkkapoikina menossa polkypyörillä partioleirille, niin yksi edelläni pyöräänsä työntävä poika ei jaksanutkaan, vaan sitä piti auttaa.  Poika oli aika lyhyt ja pyörän sarvet korkealla sekä tarakalla kaikenlaista partiokamaa.

Lossin takana oli kyllä semmoisia mäkiä, etteivät kaikki autotkaan niitä pystyneet nousemaan.  Piti kääntää auto ja peruuttaa pakilla ylös.  Talvisaikaan sekään ei auttanut.  Linja-autostakin kuski kyöräsi matkustajat työntämään, naisetkin.  Mäen päällä piiliin tuli takaisin hengästynyttä porukkaa ja kohta olivat auton ikkunat ihan huurteessa.  Niihin oli mukava piirrellä ukonpäitä ja äiti sanoi, ettei sitä ikkunaa saa sotkea.  Ja sotki sitten itse sen ihan rumaksi.

Mutta keskustassa oli siihen maailman aikaan pelkkiä alamäkiä.  Mutta maailma muuttuu, sillä nykyisin saa koko ajan kiivetä:  Missä ennen oli myötäle, siinä on nyt hengästyttävä ryökäle.

Tätä menoa menee pian ylikunnon puolelle.  Sen estääkseni tilasin sen autonkin.  Ei se täksi laskiaiseksi kerennyt, mutta ensi vuonna etsin Ka:n kanssa ne hurjimmatkin ylämäet.

Se on vissi se!