syödään talkkunavelliä, ei koskaan talvella.  Äsken oli jo tarpeeksi kuuma moiselle sekoitukselle.  Rasvattoman piimän ja talkkunoiden yhteen saattaminen on tarkkaa puuhaa.  Keittolautaselle, piimän päälle lusikoidaan sen verran HIRVELÄN talkkunoita, ettei piimä kokonaan peity.  Sen jälkeen sekoitetaan varovasti niin, että piimän pinnalle jää osa talkkunoista kuivana.  Lusikkaan otetaan osaksi sekoittunutta velliä ja hieman kuivia jauhoja lusikan kärkeen ja viedään sen jälkeen välittömästi suuhun eikä jäädä haaveksimaan.  Varotaan kumminkin sisäänhengitystä operaation aikana, sillä vaarana on kuivan talkkunan joutuminen keuhkoputkiin ja sitä myötä raju yskänkohtaus, parhaassa tapauksessa jopa tukehtuminen, johon tilaan joutumista tulee välttää viimeiseen asti.

Kovin kokemattomien ei kannata tehdä tätä kotona, vaan hakeutua alan kursseille.  Vaimoni ja minä olemme alan konkareita, joten uskalsimme tänäkin kesänä aloittaa talkkunavellin syönnin ihan kylmiltämme.  Tosin ilman tulee olla todella helteinen, sillä se auttaa kalibroimaan nielun juuri sopivan vastaanottavaiseksi.

Kesäinen talkkunavelliateria on verrattavissa japanilaiseen teeseremoniaan.  Yhtä juhlava, arvokas ja vanhoja perinteitä tarkasti noudattava.  Lisäksi tuon pölykeuhkovaaran takia siinä on selviä yhtymäkohtia pallokalan syömiseen. Yhteydet vihonviimeiseen ateriaan ovat molemmissa yhtä suuret.

Vaimokin sai juuri oman lautasensa tyhjäksi.  Hyvinhän se häneltäkin meni: ei yskinyt yhtään.

Että siitä sitten talkkunavellille, jos ette ihan vellihousuja ole!