Alvariinsa nuo lehtimiehet liehittelevät ympärillä.  Edellinen pörräsi vasta... olisiko siitä viisitoista (vuotta) tai vähän enemmän.  Esittäytyi Keskisuomalaisen kyselijäksi kysyen, että olisiko aikaa.  Epäröin hetken (olin tutkivinani aikataulujani), mutta tunnustin sitten ettei mitään muuta olekaan kuin aikaa.  Mietin samalla, mitä laittaisin lounaalle päälleni ja etten ainakaan mininkään burgeripaikkaan lähde enkä kaljakuppilaan ja eikö sen haastattelijan voisi vaihtaa naiseksi (vaikka olenkin kiihkeä tasa-arvohenkilö).
Nikottelin hetken, kun mies pamautti kyseessä olevan vain sellaisen pienen jutun lehden kulttuuriliitteeseen, koskien paikallista taideyhdistystä.  Että vastaavia juttuja tehtäisiin muidenkin pikkupitäjien pikkuyhdistyksistä ja haastattelun voisi tehdä ihan näin puhelimitse.
Siis ei edes valokuvaa puhumattakaan pitkästä, kosteasta lounaasta. (Sic transit gloria mundi, valitettavasti.)
Piti ihan muistella, että taisin olla sellaisen yhdistyksen toiminnassa mukana, jossain vaiheessa jopa puheenjohtajana.  Yritinkin selittää, ettei se minun syyni ollut.  Kun toiminta vaimenee porukan ikääntyessä, kaikki ideat on loppuun kulutettu, käännelty ja väännelty eikä edes douppaus enää auta, niin paras luovuttaa ja vetäytyä.  Mitä nyt pari hemmoa vielä valokuvaa ja meidän ulkopiiriläinen kirjallisuuspoppoo kokoontuu talvikuukausina, kun ei aina ole sitä lumenluontiakaan tai muuta luovaa työtä.  Maailmakin ainakin kertaalleen luotu.
Kun nuoretkin vain bilettävät tai istuvat bittiavaruuden reunalla, niin olkoon sitten koko roska ja kansansivistys,prkle!
No, ehkä innostuin vähän liikaa, koska haastattelija alkoi ryiskellä vaivautuneen oloisena.  Kyseli vielä sahköpostiosoitetta mahdollisia yhteydenottoja varten.  Että ihan kohtelias loppuun asti.  Se on sitä ammattitaitoa.
Siis ei etusivun repäisyä, ei lounasta, ei valokuvaajaa.  Olisi sentään torin nakkarilla voitu käydä.  Olisin vaikka tarjonnut kahdet nakit sinapilla.  Siten olisi ollut edes totuuspohjaa mainita - niinkuin ohimennen -
että käytiin yhden lehtimiehen kanssa ulkona syömässä ja samalla valotin hänelle tätä maailmanlaajuista  talouskriisiä ja keinoja siitä selviytymiseksi.

Nyt on pakko kertoa karvas totuus.  Tai parempi olla ihan hissukseen - taas!
Mutta sen vain sanon, että väärin se kumminkin siteeraa.  En edes osaa puhua niin tyhmiä kuin mitä siinä surkeassa suttujutussa tullaan sanomaan.