Siinä se ilta meni kaikkinensa eikä mitään jäänyt jäljelle - ainakaan aikaa, joka on aivan lopussa.  Joten lainaan taas huomiselta eli itse asiassa tämänhetkisiltä yötunneilta.  Korkoa en suostu maksamaan, sillä ei noista kesä - talvi - härdelleistäkään mitään hyvityksiä tai korvauksia saa.  Vaikka pitäisi edes muodollinen yksi euro saada henkisestä kärsimyksestä.  Ainakin niille työelämän hektisissä kuvioissa pyristeleville.

Meikäläiselle se on tietenkin yksjasama.  Paitsi, että talon lukuisat kellot pitää kääntää oikeaan aikaan.  Siinä(kin) olen tapojeni orja: koko ajan pitää nähdä, mitä se kello näyttää.  Keittiössä on kaksi seinäkelloa, olohuoneessa televiisorin yläpuolella kaksi vierekkäin, sohvan oikealla puolella pikkupöydällä yksi.  Sen vieressä digitaalinen ulko- ja sisälämpömittari ja ajannäyttäjä.  Siinä pöydän yläpuolella seinällä roikkuu isän perintönä taskukello, jota tosin muistan harvoin vetää.

Kirjahyllyssä useita kelloja: komea vuosikello, jonka isä sai aikoinaan firmaa vaihtaessaan alaisiltaan - on rikki, enkä ole muistanut sitä korjauttaa.  Kirjahyllyn reunoilla erilaisia kellolaitteita, jotkut toimivat ja jotkut ovat koristeina tai muuten vain, kun ovat aina siinä olleet.

Makuuhuoneessa on vain yksi kelloradio.  Herätessäni arvuuttelen ensin kelloaikaa, usein lyön jopa vetoa itseni kanssa, plus miinus kymmenen minuuttia.  Yleensä voitan itseni.  Paitsi silloin, kun yöllä on ollut sähkökatko ja kellon keltaiset numerot vain vilkkuvat aiheuttaen aivoissanikin sähkökatkoksen.  Pitää mennä ajattomassa olomuodossa olohuoneen puolelle katsomaan oikea aika.  Vasta sitten tulee vessahätä.

Ajasta ei pääse eroon. 

Tik, tak, tik, tak... vääjäämätön raksutus ja...