Yllämainitussa kaupungissa lienee reippaasti yli kymmenen miljoonaa asukasta.  Eikä se ole mikään ihme, kun kaupungilla on "hyvät kelit" nimenä ja sää lupauksen mukainen. 

Suomen kokoisessa maassa on alle puolet Buenos Airesin väestöstä.  Olisikohan säällä jotain yhteyttä asiaan?  Aikoinaan muutama hullu tungettiin tänne, kun eivät muualla pärjänneet, purivat poroja, pukeutuivat nahkoihin ja vuoden ainoana kesäisenä yönä joivat käynyttä simaa ja lisääntyivät.  Noin yksinkertaistettuna.

Nyt suuri osa väestöstä on niin yksinkertaistettu, että ei älyä edes häipyä täältä, vaan ihastelee kaunista, kuoleman valkoista maisemaa, työntäytyy pyryn sekaan ja kiittää taivaita, jos takaisin hengissä selviää.   

Onneksi muutkin eurooppalaiset saavat parhaillaan maistaa suomalaista säätä ja sen seurauksia:  pakkasta, lumipyryä, jäätyneitä ja ruttuun ajettuja autoja.  Vain lapset ovat mielissään saadessaan heitellä lumipalloja.  Eivät onnettomat ymmärrä, eivätkä opikaan, kun ei koulukaan toimi tällä säällä.

On asialla tietysti hyväkin puolensa:  Ei päivääkää tarvitse elää valittamatta!  Ei pieniä, sieviä keskusteluja muutamasta vesipisarasta tai kahden asteen lämpötilan muutoksesta vienon tuulen hiljaa lieputtaessa kesämekkojen helmoja.

Ei jumankauta, vaan kunnon kiroilua neljänkympin pakkasessa.  Johan tässä herää Talvisodan henkeen:  prkle, missä ne Raatteen motitettavat piileskelevät.  Menenpä, stna, kaivamaan papan suomi-kp:n vintin sahanpuruista!  Se on pitkää sarjaa koopeen piippu punaisena ja eikun loput kauhavalaisella!

Tuota se pitkä pakkanen aivoille tekee (lat. huom.) 

Hyviä ilmoja!