Aamulla, ollessani vielä autuaan tietämätön maailman pahuudesta, havahduin vaimon kurkistaessa makuuhuoneeseen.  Loihe hän siitä lausumaan:

-  Kissa tuli ulkoa sisälle syömään eväitään.

Lausuma tuntui ensin vähän kummalliselta, mutta muistin sitten sen tulleen ennenkin näyttämään saalistaan.

-  Onko sillä hiiri suussa?

Aamu oli auringoton, joten eteisessä oli varmaan aika hämärää.

-  Jotain tummaa se rupesi syömään.

Kohotin päätäni, joka oli edelleen kiinni kapeissa harteissani.  Kuulin selvästi vaimean rutinan, joka ei tällä kertaa tullut omista niskanikamistani, vaan eteisestä.  Kulkuri siellä mursi saaliinsa hentoja luita, joten tuskin se hirvikään oli.  Eikä se olisi sarvineen edes sopinut ulko-ovesta, joten kysymyksessä täytyi olla nutipää tai vasa - korkeintaan.

Euforiani oli jo kuin kadotettu paratiisi, joten kierittelin itseäni ylösnousemusasentoon kissankin jo kiiruhtaessa luokseni toivottamaan huomenia tyhjin suin.  Siis täytyi tänäkin aamuna itse rustata aamiaisensa eli sama tuplaten ja vaimolle vielä ylimääräisenä numerona illalla tehty lihapäällysteinen näkkäri.

Tepsuttelimme kissa edellä eteiseen, jossa polut erkanivat:  toinen ulos ja toinen vessaan.  Hätä ei ollut kuitenkaan niin suuri, etten olisi huomannut edelleen hämärän eteisen matolla paria tummaa läiskää.  Ei se ollut verta, niin kuin yleensä dekkareissa, vaan sormiin tuntui jotain kuivaa ja pehmeää.  Poimin ne ylös tarkastellen todistuskappaleita vessan lampun valossa.  Kädessäni oli ilmiselvästi muutama höyhen ja pari pyrstösulkaa.

Todisteet tuntuivat kovin raskauttavista Kulkurin suhteen.  Mutta eihän meidän kissa!  Sikäli mikäli olin pihatouhuja seurannut, niin eihän meidän kissa ollut edes kiinnostunut lintulaudan tutuista linnuista kuin korkeintaan bongausmielessä.

Pidin kaikessa rauhassa täysistuntoa ja tulin siihen tulokseen, että kysymyksessä täytyi olla joku turistilintu, joka ei tuntenut pihan sääntöjä tai sitten tyhmä linnun poikanen, joka oli luullut Kulkuria emokseen ja tunkenut suoraan suuhun.  Siitä hämmästyneenä kissa oli loksauttanut suunsa vahingossa kiinni.

Eikä hyvää, mureaa lihaa sovi hukkaankaan heittää.  Kun se ei vaimolle kelvannut, vaikka sitä kohteliaasti eteisessä tarjosi, niin itse se piti kirjanpidosta poistaa.

Eli niin sen täytyi mennä, sillä eihän meidän kissa...