Tuuli puhalteli aamulla leppeästi, vaikka itse havahduinkin siihen, että olin olevinani pahalla tuulella.  Ilmeisesti näin sopimatonta unta, enkä edes muistanut, että miten sopimatonta.  Ei se kuitenkaan ollut seksististä eikä sadomasokistista, vaikka yritin muistella.  Ja kun ei muista, niin siinä pahoittaa herkästi mielensä loppupäiväksi ja jättää kaiken hauskan tekemisen sikseen sillä varjolla, että pilalla on päivä kumminkin.

Kuitenkin huono tuuli oli vain pieni puuska kaatamatta yhtään puutakaan pihasta.  Enkä viitsinyt mennä vesuri kädessä vasiten kaatamaan, vaan join mukillisen kahvia.  Aamurutiinit piti kumminkin toimittaa, kuten pisut ja pesut sekä lintujen ja kissan aamiaiset.  Vaimo joi kahvinsa samasta pannusta kuin minä, mutta eri mukista.  Ja eri pöydissä leipämmekin söimme.  Emme riidan tai mökötyksen vuoksi, vaan voidakseni levittää Keskisuomalaisen kunnolla pitkin pöytää.  Siis ihan käytännön sanelema juttu.  Muutenkin rupean sosiaaliseksi vasta tunnin parin päästä heräämisestäni.  Onneksi siinä(kin) suhteessa vaimon valinta osui elämän suurissa arpajaisissa nappiin:  ei hänkään mikään papupata ole, ei edes juoruämmä eikä suupaltti tai puheterroristi, vaan räpättää suuttuessaan ihan aiheesta eksynättä kovin pahasti sivulauseiden syövereihin.  Ja onhan niitä aiheita omiksi tarpeiksi kohtuudella riittänyt  lähes 45 vuoden aikana.  Varsinkin aluksi, seurusteluaikana, jolloin jo ankarasti hiottiin toisiemme särmiä pyöreämmiksi.  Onneksi sentään on pari terävää kulmaa säilynyt molemmissa, ettei vielä olla kuoliaaksi ikävystytty.

Terävistä puheen ollen, siilejä ei ole tarvinnut ravita pariin viikkoon.  Yleensä ne häipyvät äitiyslomille Neste-rallin aikaan, mutta liekö helle vaikuttanut kun ne katosivat ruokakupeiltaan nyhjäämästä jo viikkoa ennen päätöntä kansan riehaa. 

Toivottavasti siilikätilö on selvinnyt tehtävästään kunnolla ja saamme toivotella pienet piikkipallot tervetulleiksi ruokakuntamme jatkoksi muutaman viikon kuluttua.  Se tulee olemaankin melkoista sutinaa, kun niiden pitää tankata kunnolla lähestyvän talven varalle, että elossa selviäisi horroksessaan vararavinnon turvin.

Tuuli tosiaan puhaltelee ystävällisenä yhtään riehumatta.

Seuraan esimerkkiä.