On mukava herätä aamulla ja todeta makuuhuoneen hämärillä aivoillaan (= makuukamarisilmät, you know what I mean), että päivä on jo oikeastaan pulkassa eli ei tarvitse lähteä tänäänkään yhtään mihinkään.  Ihanan oblomovilainen olo.  En kuitenkaan ole mikään sängyssä vetelehtijä. koska pitää saada kahvia ja paahtoleipää.  Vaimo uinuu siinä vieressä kuin prinsessa Ruusunen vanhan linnan puistossa. Niin, noin sata vuotta sitten parasta aamussa oli - ennen mitään muuta - pienet rahastelutuokiot (menikö se sana oikein).  Ei tietenkään arkisin, emmehän sentään kukonlaulun aikaan nousseet, kun emme asuneet agraarisessa maisemassa.  Se oli niin - no - niin kirkastunutta, että melkein itketti hikistä, hengästynyttä miestä, ja naista.  Vaimo sanoisi tähän, että kyllä kai, kun on 80 kiloa kuumaa lihaa päällä.  Mutta ei sano, kun en näytä hänelle kirjoitustani, onhan tämä luottamuksellinen juttu sinun ja minun välillä.  Että ei sitten levitellä sisäpiirin ulkopuolelle.  Paitsi tietysti Iso Paha.  Sen varaan olen juttuni rakentanutkin:  IP vuotaa ja saan viisitoista uutta tilaajaa ja IP karkaa kolmanteen olohuoneeseen ja selittää kaikille että Iisi on satusetä eikä näytä juttua vaimolleen, kun se rehellisenä ihmisenä sanoisi, ettei pidä paikkansa.  Että eihän se ollut edes kotona siihen aikaan, vaan kaveri toi sen vasta puolen päivän jälkeen ja sanoivat että älä päästä tuota ulos ainakaan viikkoon.

Kysyn: olenko minä koskaan valehdellut, arvoisa valamiehistä.  Voiko näin rehellisellä naamalla varustettu uros edes liioitella tai muunnella totuutta, mitä se sitten merkinneekin.  Vastaan teidän puolestanne, rakkaat valamiehet ja erityisesti naiset, että maailma on täynnä aamulla pitkään nukkujia ja valehtelijoita, mutta tässä edessänne seisoo nöyränä harmaapäinen ja -partainen mies (prkl, unohtui siistiminen), joka valehtelee vain valveilla ollessaan... hei, hetkinen, kaivan vain tuon lunttilapun povitaskusta.  No hei, älkää nyt menkö, sattuihan niitä lipsauksia Freudillekin... helvetti, kyllä teilläkin aika kultaa muistot, jos tähän ikään elätte.
Esirippu.
Vanha mies poistuu kädet selän taakse nippusiteellä sidottuna kahden gorillan kannatellessa herpaantunutta miestä..  Vain lähimmät kuulijat erottavat seuraavat sanat:  sain sentään säälipisteet kotiin vietäväksi.  Odota vuoteessamme, rakas, olen tulossa ja sitten pöllytellään oikein kunnolla.