tuhatta ja sataakin reippaasti.  Koko yön, aamun ja päivänkin.  Kohta ennen kahta lakkasi ja maailma hetkeksi ilostui sen verran, että uskalsin postilaatikolla käydä.  Ei ollut kuin yksi pieni lasku.  Liitin sen jonon jatkoksi. 

Olin juuri allekirjoittanut melkoisen kasan:  parit autoa koskevat vakuutukset ja useita pienempiä.  Kesken kaiken soitti joku mies DNA:sta ja kysyi puhelinlaskuni suuruutta.  Sanoin, että ihan on pieni ja kohdallaan ja...  Kysyi siihen kiireesti puheeni päälle, että haluanko puolittaa sen pienenkin.  Kerroin hänelle en haluavani.  Että olen ihan tyytyväinen nykyiseenkin, kuten yritin juuri kertoa.  Myyjä ei tuntunut olevan tyytyväinen vaan rupesi jänkäämään, että ei nyt kuitenkin ja jos kumminkin... 

Koska edessäni pöydällä oli levällään muutamien satojen eurojen laskupino, niin en jaksanut kuunnella houkutuksentäytteistä saarnaa parin euron säästön autuaaksitekevästä vaikutuksesta henkiseen ja / tai taloudelliseen hyvinvointiini vaan suljin puhelimen kesken miehen vuolaan kälätyksen. 

Perin epäkohteliasta se oli minun taholtani, mutta hermostun aika helposti päälletunkeviin selittäjiin.  Naisääniin suhtaudun huomattavasti kärsivällisemmin.  Joka on tämän ikäiselle miehelle aika outo juttu.  Perustuu varmaan vanhaan tottumukseen kuunnella naisia, koska heillä on usein kullanarvoisia neuvoja tyhmille miehille.

Mutta miespuhelinmyyjät painukoot kauimpaiseen vesaikkoon halpoine tuotteineen.  Haluan langeta ihanan naisäänen lumoavaan, silkillä vuorattuun ansaan.

Me miehet olemme sitten tyhmiä, oli sitten kysymys myyjästä tai ostajasta tai laskujen kuittaajasta.