Aloin olla jo kouluiässä. Tosin koulukypsyyteni taisi olla sitä sun tätä.  Enhän edes aikonut mennä kouluun.  Ihminen oppii muutenkin.  Eivät minun tuntemani viisaat ihmiset olleet milloinkaan mitään kouluja käyneet, korkeintaan vähän matkaa kiertokoulua.  Tosin Sippolassa - siellä äidin kotona - minua kiusattiin siitä, että olin kova lukemaan (tai katselemaan) vintille papan siististi niputtamia Suomen Kuvalehtiä. Äidin veljet sanoivat, että tuosta pojasta tulee varmaan iso herra, kun koko ajan lukee.

En minä kumminkaan koko ajan lukenut.  Mutta saatoin kiivetä lehtipinkan kanssa Sippolan saunan vieressä nököttävän vanhan koivun paksulle alaoksalle, jossa tietysti herätin huomiota.  Tein sen varmaan tahallani, koska olin lukenut tai kuullut, että Topeliuskin teki niin lapsena.  Miksen sitten minäkin!

Isä pääsi metsäkoulusta, siitä tuli metsäteknikko, minä sain veljen ja muutettiin Karstulaan, mistä isä sai töitä.  Muutettiin asumaan Poikosten yläkertaan, jossa oli keittiö, kamari ja alkoovi.  Ja vielä sivuvintti, jossa nukuimme kesällä ja jossa isä kertoi parhaimmat sadut ikinä. Siellä kesäillan hämärässä ilmasta muodostui oikeita kuvia.  Ne liikkuivat oikeasti ja isän kerronta teki niistä värillisiä ja isän puhe vaimeni ja ne kuvat rupesivat itse puhumaan.

Velipoikaa työnnettiin vaunuissa.  Ei sillä oikeastaan mitään tehnyt.  Se oli vain pieni rääpäle ja minä sentään iso poika, jo syksyllä kouluun menevä.  Poikosilla oli tyttö, taisi olla minua vähän vanhempi.  Sen ikäiset tytöt olivat vähän outojuttuja:  miten niille piti puhua  ja miten kohdella.  Arvelin kumminkin, että ihmisrotua nekin varmaan olivat, joten ystävällinen suhtautuminen niihin oli luultavasti turvallisin tapa.

Ihan hyvin menikin - aluksi.  Käytiin läheisessä joessa uimassa ja kaikkea kivaa.  Pidettiin laiturista kiinni ja jaloilla polskittiin.  Alkukesästä virta oli aika voimakas, vaikka joki oli kapea, mutta kesän kypsyessä jokikin rauhoittui ja opin siinä ihan oikeasti uimaan.  Mutta sitten kerran olin menossa asioilleni huussiin, mutta Kirsti seisoikin huussin oven edessä, eikä päästänyt sisään.  Hätä yleni ylen hirmuiseksi eikä sisään päässyt, vaikka kuinka pyysin ja anelin.  Kirsti vain naureskeli ja kiusasi, että se oli heidän huussinsa ja vain hänellä oli valta joko estää tai päästää.
Lopulta sentään pääsin ennen housuihin laskemista.  Mutta sen opin, ettei tyttöjen kanssa pelanneet reilut säännöt.

Kysyin isältä ja se sanoi, ettei tyttöjä saanut lyödä, tai sitten tulee tupen rapinat. Kiitin onneani, että isä ja äiti olivat saaneet toisen pojan.  Sitä sentään saattoi komennella ja jopa kurittaa.  Tytön kanssa olisin ollut heti alusta ihan lähtemättömissä.