Nousin juuri Tikkakosken lentokentältä kaksitasollani ilmaan.  Kuuntelin juuri ennen lähtöäni säätiedotuksen patteriradiostani.  Lupasivat vaihtelevaa luoteistuulta ja ymmyrkäistä keliä.  Mutta eihän tuommoisesta voi postinkantaja välittää, kun ne lääkepurkit on pakko viedä Malmille.  Muut hoitavat ne purtilot sitten jonnekin Euroopan määränpäähänsä.  Ja joku pelastuu elämälle, ehkä.

Ravistelee ja keikuttaa.  Tuntuu vähän siltä kuin pienessä tuiterissa autoa ohjaisi.  Kerran suljetulla radalla kokeilin, vaikka ei olisi saanut, ja totesin olevani niin euforisessa tilassa, että olisin voinut lähteä kilpasille vaikka Jochen Rindtin tai sen suomalaisen Keken kanssa.

Mutta nyt olin ilmassa ja piti pitää suunta vakaana paitsi vertikaali-, niin myös horisontaalitasoon.  Radiokin reistaili.  Mikä lie sodanaikainen viritys.  Olin toki käynyt armeijan viestimiehenä, joka ei tähän paikkaan juuri auttanut.  Olisi pitänyt yrittää Kauhavalle, mutta piilevä taittovirhe silmässä romutti kaiken.

Nyt kumminkin lennätin lentopostia tärkeisiin kohteisiin vilkuillen taittovireheisillä silmilläni alas kuutamossa hopeana heijastuvaan Päijänteen pintaan.  Vaatimattomalta vaikutti Riustiselkäkin, jossa olin joskus tapellut aaltoja vastaan vaneriveneelläni.  Olin kiitollinen siitä, että olin täällä ylhäällä, vaikka siivet natisivatkin tuulen myrryssä.

Oikeastaan ainoa syy yläilmoissa olooni oli se, että lapsena olinn innostunut lukemaan toisesta maailmansodasta kertovien brittiläisten taistelulentäjien kertomuksista.  Varsinkin se Baden-Bowell - tai jotain, en muista - joka oli menettänyt molemmat jalkansa ilmataistelussa - toipui, sai tekojalt, nousi uudelleen siivilleen ja pudotti alas lukuisia sakemanneja kuten Korkeajännite -sarjakuvissa sittemmin oikeasti tapahtui.

Muistoistani innostuin niin, että saatuani Malmin näköpiiriini, painoin koneeni syöksyyn hämäten vihollista vaakakierteellä ja yskivällä koneella.  Joka osottautuikin aidoksi ryinnäksi.  Muistutti jollain tavoin yhtä poroerottelua Inarin Vaaksanvaarassa, jossa en ikinä kerennyt käydä, mutta mieli tekisi.

Ei siinä mitään, menin lääkkeineni  yökylään Malmin Polgaralle, joka oli juuri muuttamassa.  Kannettiin parit pakkilaatikot, juotiin pussiviinit, sammuttiin eikä herätty ennenkuin vasta liian myöhään.