Kulkurilla on lepopaikkoja pilvin pimein pitkin huushollia.  Itse asiassa koko kalustus on uudelleen järjestelty kissan mukavuutta ajatellen.  Siinä on huomioitu vuodenajat, lämpötilat, valaistus, hiljaisuuden vaatimukset ja mitä kaikkea voi ajatellakin.

Kahdenistuttava sohvakin on jaettu kahtia, itselläni on oikea puoli.  Siinä ovat joustimet pettäneet aikoja sitten ja  nahkaliitos revennyt, mutta erinäisin tyynyjärjestelyin olen saanut rakennettua mainion torkkupaikan, jossa selkä ja takapuoli rauhoittuu ja uni tulee helposti vaikka kesken formulakisojen.  Ja varsinkin silloin.  Tänään oli aivan mainiot mäkikarsinnat, jolloin nukuin autuaasti koko ajan.

Kissa makaa vasemmalla puolellani. Se on verhottu torkkupeitolla ja kahdella pienellä kissan kuvalla varustetulla tyynyllä, jotka ovat sille hyvin tärkeitä, sillä niillä saa muodostettua samanlaisen unikolon, kuin minun takapuolellanikin on.

Lisäksi pitkin kuutta huonetta (pikkuhuoneet mukaanlaskien) on yllin kyllin väistötiloja, johon kissa voi vetäytyä mietiskelemään.  Lisäksi kolme, aina raollaan olevaa komeron ovea, johon voi piiloutua liialta valoa.  Varastosta löytyy lisäksi pari vanhaa patjaa, johon voi vetäytyä viilentymään ja harrastamaan hiiren metsästystä.

Ja huolimatta kaikesta tästä etupaljoudesta Kulkuri haluaa viettää suuren osan päivästä tällä tietokonetuolilla, jossa parhaillaan istun.  Joku roti sentään, totesin pari päivää sitten, kun halusin päästä koneelle ja kissa makasi tuolilla mustana, autuaana möykkynä.

Joten menin kuiskuttelemaan kissalle, että isännänkin pitäisi päästä vaihteen vuoksi vähän naputtelemaan eetteriin kuolemattomia viisauksia.  Tökkäsin sitä samalla takapuoleen.  Selkänahka liikkui pari senttiä niskaan päin ja saman verran takaisin, suusta kuului epämääräinen urahdus, mutta muuten kissa jatkoi rentoa untaan.

Yritin roikkua kissan yllä uhkaavan massan kaltaisena, mutta eihän unta teeskentelvä kissa voi sellaista nähdä eikä ymmärtää.  Yritin puhua sille edelleen ystävällisesti ja selittää, että kyseinen konttorituoli oli omalta isältäni perintönä saatu, eikä yhdellä kulkurikissalla ollut siihen mitään laillista oikeutta.  Kissa osoitti usealla urahduksella närkästyksensä ja erimielisyytensä, eikä ollut ymmärtävinään vaativasti tökkivää etusormeani.

Yritin oikaista irtonaisena roikkuvaa selkääni ja samassa ristiselästä vihlaisi kunnolla.  Urahdin itsekin oikein kunnolla ja taisin äänenikin korottaa toiseen potenssiin.  Siitäkös kissa säikähti ja loikkasi sen tien jonnekin muualle.  Irtokarvat vain jäivät huojumaan istuinosalle.  Selkänojassakin  väreili liike-energian voimasta.

Tunnin verran vierähti lähes väkivalloin valtaamallani tuolilla, kunnes nousin selkääni varoen aikoen suunnata jääkaapille.  Mutta olohuoneen pöydän alta, tuolilta, ryntäsi Kulkuri juoksujalkaa ja naukuen jalkojeni juureen, istui siihen jääden tuijottamaan suoraan silmiini.  Naukaisi sitten äänellä, joka tarkoitti "seuraa minua" hypäten sitten omalle puolelleen olohuoneen sohvaa.

Pitihän siihen vierelle istua ja kehräävää kissaa hyvitellä.  Siinä sitten pyytelimme puolin jos toisinkin anteeksi jääräpäisyyttämme. 

Makaili kissa seuraavana päivänäkin tuolissa, mutta - uskomatonta kyllä - väistyi ilman eri pyyntöä mennessäni tuolin viereen.  No, taisin tosin sanoa ihan suomeksi, että menehä siitä, rontti!

On se vaan helkkarin fiksu kissa - ainakin isäntäänsä verrattuna.