Eilinen päivä meni joka suhteessa susille, kun älyttömän sateen lisäksi nilkan ulkosyrjä oli ontuvan kipeä.  Itsestään tullut häipyykin itsestään, arvelin ja linkkasin ihan huonemiehenä koko päivän.  Aamulla (p.o. aamupäivällä) nousin reippaana ja olin vähällä älähtää, se kipu oli yön aikana siirtynyt säären sisäsyrjälle.  Päivän mittaan yritin sitä verryttää ja välillä leputtaa, mutta mikään ei tuntunut auttavan.
Kaupassa kumminkin piti käydä tai tulisi vielä nälkäkin.  Ajattelin jotenkin linkata kylälle ja tulla sitten takaisin vaikka taksilla, ihan kuin ökytalojen isännät ennen vanhaan.  Siinä se kipu varovasti köpöstellessäni alkoi pikku hiljaa asettua niin, että kaupassa pystyin kävelemään melkein normaalisti ostoskärryihin nojaillen.
Kotimatkalla huokasin hetken puiston penkillä, heitin pari eucalyptusta kitusiin ja jatkoin menoa.  Onneksi ei satanut, jopa aurinko kurkki pilvistään muutaman hetken.
Viimeisellä parilla sadalla metrillä koko vaiva oli jo unohtunut.  Onpa minulla tosi lyhyt muisti.  Tai sitten jalkani on tarkoitettu kävelemistä varten.  Sisätiloissa vongatessa ne turhaantuvat ja rupeavat valittamaan kaikesta turhasta.  Ovatkohan ennen niin vahvat sääreni tulleet vaihdevuosiinsa?