niin hiljainen, että kuulin kissan tassutuksen sen astellessa ulko-ovelle läpi haravoimattoman lehtimaton.  Pimeys oli niin vankkumaton, että katuvalot arkailivat lävistää sitä vaatimattomilla säteillään.  Sadevesi, jota kissa kesäaikana käytti mieluusti janonsa sammuttamiseen, oli jo liian kylmää nautintoaineeksi.  Halla hyväili epämiellyttävillä roipesormillaan käytön puutteessa köyhtyviä hauiksia laihalle kananlihalle.  Sisälle luikahtaessa kissa kirosi  lähestyvää talvea ja meni latkimaan pannuhuoneen vesikupista vilkaisemattakaan hyla-maitovatia.  Vaimo rassaili vielä iltatiskin loppupuunauksen kanssa.  Miten ihminen voikin viettää pari tuntia yhden perunakattilan, parin lautasen ja juomalasin tiskauksessa.  Lienee eräs terapian muoto.  Itseltäni menee samaan hommaan reilut viisi minuuttia.  Paistinpannunkin olin pessyt heti jauhelihakastikkeen teon jälkeen.  Vielä kuumana se onnistuu kuin luikaus.  Kun tässä haisee muutenkin vahvana itsekehu, niin mainitsen vielä senkin (tai sitten kirjoitan litanian), että oikeastaan eka kerran onnistui se kastike.  Oikeaoppinen ja maukas jauheliha / sianlihasellainen on vaikea valmistettava.  Joku runsaasti mausteita vaativa lajike on siinä mielessä helppo, että niillä pystyy ruokailijan hämäämään, kun muutama eksoottinen tulipeno polttaa jo maistelussa kitalaen ja makuaistin karrelle, niin että on paras heittää silmien täyttyessä tuskan kyynelistä sen olevan herkullisempaa kuin ikänäs.
Mutta e.m. kastikkeessa homma menee toisin.  Mausteita laitetaan hyvin hillitysti, oikeastaan vain suola.  Sipuli ruskistetaan sopivaksi, jauheliha samoin, liian vaalea jää plösoksi ja liian tummaksi paistettu on kuin hiekkaa söisi.  Myöskään karkea vehnäjauho ei saa jäädä pliisuksi, mutta ei siitä palaneen kärykään saa leijailla.  Levyn lampötilan vaihtelut eri ainesten valmistusvaiheissa on tärkeä, myös niiden yhdistämisessä.
Tänään onnistuin mielestäni ensimmäistä kertaa yhtä hyvin kuin vaimo terveenä ollessaan.  Onnittelin syödessä itseäni kehua retostellen aina kun sain sen verran nieltyä, että puheesta sai selvän.  Vaimokin myönteli, vaikka en väkivaltaa käyttänytkään.

Tuli siitä sitten paineita.  Onnistunkohan ensi kerralla yhtä hyvin, vai oliko kysymyksessä onnenkantamoinen.  Saankohan edes unen alusta otetta sitä miettiessäni ja unilampaiden kompastellessa aitoihinsa niin, että kolina käy.
Havahdun varmaan  siihen, että ne olivatkin harakoita aamuvoimistelullaan peltikatolla.
Öitä nyt kumminkin!