Peltikatto ei paljasta, että ulkona sataa.  Tahtoo tehdä sen salaa hivuttamalla kohti syksyä.

Muutenkin moni asia viittaa jopa talven alustustoimiin.  Kansalaisopiston paksu esite tuli jo pari viikkoa sitten.  Monia houkuttelevia kursseja siellä on, mutta en kuitenkaan tarttunut yhteenkään täkyyn.  En edelleenkään halua sitoa itseäni minkään moiseen aikatauluun.

Vaikka kuinka sanotaan, ettei ikä ole oppimisen este, niin on se ainakin omalla kohdallani melkoinen hidaste.  Jos se omaksumiskyky on ikänään ollut mitenkään laadukas.  Joissakin asioissa on saattanut olla, mutta useimmissa lähinnä harmistuttava.

Kun lisäksi ns. taideaineissa (kuvanveisto, piirustus tms.) kehitystaso lillui useita vuosia paikallaan, arvelin se jopa alkavan taantua, niin arvelin siinäkin tulleeni mutkaisen tieni päähän.  Väkisin pakertamisesta en ole pitänyt koskaan.  Etenkään harrastuspuolella.

Tosin yhden lukuvuoden opiskelin venäjää ihan vain solidaarisuudesta kavereita kohtaan.  Taisi olla neljäs vuosi menossa ja olin jo tippunut pahemman kerran kyydistä, mutta jäin vielä yhdeksi talveksi roikkumaan, koska muuten koko kurssi olisi loppunut .  Ilman minua tosissaan opiskelevia olisi ollut vain kuusi, kun määrän piti olla seitsemän.  Joten olin siellä muodon vuoksi, enkä edelleenkään muistanut lukea läksyjäni.  Sama juttu kuin neljä vuosikymmentä aikaisemmin: oli niin paljon muuta.

Tämä kevyt kenttäposti on pitänyt jonkinlaista luovuuden kipinää yllä.  Samoin novellikkoporukkamme, joka kokoontuu ensimmäistä kertaa kesän jälkeen tulevana perjantaina.  Tyypillistä kyllä, ei hajuakaan siitä, mitä kirjoittaisin.  No, huomisiltana sitten väännän tekstiävaikka itseäni ruoskimalla.

Niin, että väkisin hyvä tulee - ja viime hetkessä!