Nelosella jatkuu tänä iltana uusilla jaksoilla Mad men - sarja.  Katsokaa ihmiset hienoa ajankuvaa 60-luvulta, jossa kaikki on hyvin aidon tuntuista, vaikka se sijoittuukin amerikkallaiseen mainosmaailmaan.  Silti siihen on helppo samastua.  Suomessakin elettiin 70-luvulla pitkälti samassa hengessä liike-elämässä.  Itsekin pääsin tuolloin kurkistamaan noiden pukumiesten maailmaan ja heidän käsityksiinsä hyvästä elämästä.  Enkä hirveästi tykännyt siitä, tosin oma pukuni olikin niitä halpoja ja valmiina ostettuja.  Ja solmio kiristi maanantaista perjantaihin.  Eivätkä nuo madmenit kovin onnellisilta vaikuta kurkotellessaan naisineen pintatehtäviin.

Tosin lähetysajan vuoksi vaikuttaa siltä, että sarja on kielletty työtätekeviltä, koska lähetysajat sijoittuvat puolille öin.  Nykysuunta taitaa olla se, että roskat näytetään prime time - aikaan ja laatuohjelmat ihmisten uniaikaan.

Itse katson ohjelman, vaikka nenä vuotaa ja silmät punottavat.  Loskakeli toi mukanaan kevätflunssan. 

Niiskutellaan, kun tavataan!