Onneksi residenssimme sijaitsee Päijänteen länsipuolella, sillä ilmatieteilijöiden mukaan itäpuolella tuli hyvinkin rajuja sateita.  Sen verran vettä kuitenkin tuli, että kissa vetäytyi vapaapäiväänsä viettämään makuuhuoneen petin poimuihin.

Vaimokin oli sen verran naatti eilisestä mökki- ja syöminkireissusta, että päätti jäädä kotiin, kun itse laittauduin pojanpojan syntymäpäiville.

Valitsin menomatkan reitiksi kaikkein mäkisimmät ja mutkaisimmat hiekkatiet.  Sade oli päässyt aikallailla symään kuoppaa ja kiharaa, joten hiljaa hyvä tuli.  Muutenkin on silloin tällöin hyvä ajella sivuteitä, sillä sellainen on parasta ajotaidon ylläpitoa.  Tarkkana saa olla ajouran valinnoissa:  pehmeät tien reunukset, isoja kuoppia ja vesilammikoita, nyppylät mahdollisimman oikeaa laitaa vastaan putkahtavien varalta jne.  Tarkkana saa olla joka hetki, sillä pienikin virhe johtaa ojaan tai nokkakolariin.  Eikä käy meno pitkäveteisesti, kuten pääteillä helposti käy.  Helposti hyvällä tiellä huomiokyky saattaa herpaantua ja taas on äkkiä tien sivussa tai hirven kyljessä.

Poika sai rahalahjansa eli kipollisen kolikoita (kauppakassojen vaihtorahat muutamalta kuukaudelta).  Niistä kertyikin sievoinen summa harkitsevan kaverin säästötilille, josta hän voi tehdä sitten harkitun sijoituksen, kun on tavoitesumma kasassa.

Kakku oli hyvää (kummasti oli eilinen ruoka vajentunut antaen tilaa uudelle herkulle).  Ezikoisen kuopus oli parissa kuukaudessa muuttunut ihan erinäköiseksi.  Epäilinkin, josko olisi kaveri ostosreissulla jossain marketin kassahäslingissä  vaihtunut, kun isänsä on aika hajamielinen aika ajoin.  Muutenkin moista sattuu alvariinsa niissä suurissa ostoshelveteissä.  Pienokaisen äiti kumminkin vakuutti, ettei ollut ainakaan huonompaan vaihtunut.  (Aikoinaan vaimo yritti sitä monta kertaa minun suhteeni, mutta ne vaihtoyritykset päättyivät siihen, että se vieras vaimo huomasi uuden tarjokkaan olevan omaansa rumempi, lyhyempi ja paksumpi, ja kaiken lisäksi vielä ruokkoamaton.)

Vaikka kuopus oli äitinsä mukaan käynyt kovin vierasaraksi, niin papan nähdessään selvästi pidätteli nauruaan ja kitaraa rimputtaessani löi käsillä tahtia.  Taisi olla kumminkin sitä, että lopeta nyt hyvän sään aikana, hyvä mies, ettei orastava musiikkikorva mene rikki.

Kuopus, joka oli tullut aikaisemmin kakulle (vaikka tuli uudestaan kahvipöytään), alkoi tehdä kotiin lähtöä.  Ensin piti ajaa oma autoni sivuun ahtaasta pihasta, joten ajoin saman tein kotiin asti.  Tällä kertaa ihan leveätä ja sileätä asfalttia pitkin.

Kotona kissa oli maannut koko ajan siellä peittojen poimuissa.  Nousi sitten kysymään minulta syömistä, samoin pihapähkinät olivat villieläimiltä lopussa.  Eli en vaatteita kerennyt vaihtamaan, kun nälkäiset suut ja nokat vaativat huomiota.  Ei edes vaimo ollut syönyt kuin yhden muikkuleivän, mutta kahvipannu oli jo tyhjillään.

Eipä muuta kuin uutta tiputtelemaan.  Sen jälkeen otinkin tunnin tirsat ja päätin, että viikkoon en lähde mualimaa kiertämään.  Vaikka tulisi se lottovoitto.

Kaiken varalta jätän kuponginkin leimaamatta.