Kohta halla huurustelee maat hallaiseen härmään.  Se kyllä panee Härmän häjynkin hiljaiseksi, kun perunan varret nuutuvat mustiksi löperöiksi kesken kukinnan.  Saisinkohan minäkin jotain korvauksia kaksimetrisestä pottupenkistäni, kun perunat jäävät sikiöasteelle ja nekin vähät menevät myyrien poskipusseihin.  Vai hamstereillako ne pussukat olivat.  Karmeat villihamsterit tuhosivat köyhän, pottumaisuuksia harrastavan köyhäilijän siemenperunat ja veivät tuhkatkin grillistä.  Kaamea loppu kesälle, jota ei tullutkaan.  Kolme kuukautta meni odotellessa.  Joo, joo, tiedän.  Jotkut odottavat yhdeksänkin ja toteavat sitten, että olipa huonot siemenperunat.  Vaikka kaikki kynnelle kykenevät kurkkivat vaunuihin (paitsi miehet katselevat näyteikkunaa) ja valehtelevat kirkkain silmin, kuinka ihana ja suloinen, vaikka kersasta ei näkyisi kuin punainen nenän pää.  Sanovat tosin totuudenkin, että ihan isänsä näköinen on, samanlainen punainen pottunenä ja miten tyttöparalla voi tuommoinen olla.  Tuo jälkimmäinen siis vain ajatuskuplana, ei herra paratkoon ääneen lausuttuna.  Ja siitä näyteikkunan lasista, jota mies niin kiinnostuneena katselee, valuu imelä siirappi valtoimenaan.  Onneksi pieni lapsi ymmärtää sen kaiken teeskentelyn vasta siinä nelivuotiaana ja yrittää rimppajaloillaan karkuun heti, kun kukkahattuiset sukulaistädit tulevat omenapusseinen kylään syömään sen viimeisen viinerin, jota lapsi on jo kaksi päivää himoinnut itselleen.
Voin kyllä joutua tästä kirjoituksesta ankaraan vastuuseen ja raipparangaistukseen.  Tiedän toki hyvin, ettei villihamstereita ole olemassa, eivätkä ne muutenkaan syö raakoja perunan pimpuloita, varsinkaan jos ne ovat huonosti mullattuja ja vihreitä ja niin muodoin vielä myrkyllisiäkin.  Niihin ei auta tuplaryöppäyskään, kuten korvasieniin.
Nyt meidänkin kunnan vesikraanoista tulee sitä korvasienien keitinvettä.  Oikein mukava ajanviete ja vaihtoehto venäläiselle ruletille.  Mikä parasta, kerkiää vielä tajuta, että osuiko.  Äskenkin join janooni, mutta en kirkasta ja tappavaa, vaan omenalimpsaa.  Haluan kuolla terveenä ja hyvissä voimissa.Vaikka monet tutut tavatessamme pitkästä aikaa näyttävätkin hämmästyneiltä ja sanovat jotain silleen, että sitäkö vielä eletään.  Johon minä, että sitäkö vielä jotain tajutaan!
Paras kaverini teinivuosilta, yksi Mauri, oli siitäkin mukava, että sen kanssa oli mukava kettuilla - ihan noin ystävällisessä hengessä.  Ei siihen verbaalisen akrobatian harjoittamiseen vaikuttanut yhtään pahentavasti se, että hän oli samalla älykkö.  Kirjoitti sittemmin kuusi ällää, minä en.  En edes yhtä, kun äidinkielikin hukkui juuri kirjoitusaamuna.  Puhumattakaan vieraista kielistä, jotka löysin vasta myöhemmin ulkomailta.  Kumma piilopaikka kielelle.
Oli tämä nyt vähän roisi kirjoitus, mutta se on tulevan syysahistuksen ensioireita.  Odottakaas, kun se iskee kunnolla tsunamin tavoin lokakuussa.  Syntymäpäiväkin on silloin.  Kekkonen tykkäsi olla myrryskelissä ulkona.  Minä en, en edes sisällä.
Menisin kauas pois, mutta ei jaksa eikä viitsi.