kirjoittaa jotain, ennen kuin se kyky unohtuu.  Sen jälkeen minusta tulisi poliisi, siis se, joka osaa lukea.  Sitä olen joskus miettinyt, kumpi niistä poliiseista on se paha,  joka hakkaa pampulla kuulusteltavan jalkapohjia ja kumpi se hyvä joka sanoo, että noh, annahan nyt olla vähemmällä hyvä mies, pitäähän sen päästä kävelemällä kotiin.

Tosin noin pitkän puheenvuoron pitämiseen tarvitaan se paperista lukeva poliisi.  Tietysti se paha ja kirjoittava poliisi kirjoittaa raporttiinsa, että emmä mitään tehny, ite potki paljain jaloin sellin ovea kun pijätettiin.

Nyt on polliisia pilkattu ihan tarpeeksi, etenkin kun minulla ei ole kyseistä ammattikuntaa kohtaan mitään valittamista.  Vain kerran poliisi puuttui tekemisiini, kun teininä kuljettiin yhden niiin tavattoman nätin Sinikan kanssa Vapaudenkatua pitkin iltapimeällä liian lähekkäin.  Oltiin sentään nuoria ja vielä vapauden kadulla.  Sanoi silloin se poliisi että eipäs kuljeta siinä liian lähellä toisiaan.  Taisi olla vain kateellinen, vanha ukko - ainakin kolmekymppinen ja kotona paha akka ja päässä jyskytti edellisiltainen.  Mentiin sitten Sinikan kanssa vielä syrjemmälle.

Toisen kerran poliisin partio ajoi Porin ulosmenotiellä risteysalueella törkeästi poliisiautonsa eteeni.  Eli suoritti pysäytyksen oikein lännen tyyliin.  Oli seurannut ilman valoja ja iski sireenin päälle vasta vaarallisen ohituksen jälkeen.  Oli varmaan perässä ravintolasta asti.  Onneksi olin selvin päin, muuten olisin päsäyttänyt poliisiauton kylkeen.  Vieressä istunut pomo oli vähän naattinut ja rupesi moittimaan isolla äänellä poliisia.  Eivät häntäkään pidättäneet, kun taisivat tajuta oman töppäyksensä.  Siihen aikaan ei ollut vielä niitä puhalluspillejä.  Mehupilleillä limsa imettiin.

Pieni moka oli sekin, kun Joensuussa jäin kaupan vinopysäköintipaikalla jumiin auran työntämän lumivallin taakse.  Pyysin ohilipuvaa poliisiautoa auttamaan.  Kaksi isoa miestä sieltä itsenä ulos vääntikin ja rupesi vaatimaan auton papereita.  Siitä hiillyin jonkin verran ja sanoin, että miten kukaan koskaan uskaltaa pyytää virkavaltaa apuun, kun heti ollaan tylysti papereita vaatimassa.  Että vaikka itänaapuri lähellä onkin, niin ei liene syytä käyttäytyä siihen tyyliin, mitä kuulema rajan takainen miliisi tekee.  Annoin hermostuksissani auton lokerosta jonkun vanhan rekisteriotteen, mutta eivät mitään huomanneet, kun taisi sattua pariksi kaksi lukutaitoista, joten kumpikaan hallinnut aakkosia.

Tuon pahempaa ei ole ikänäs sattunut, kun olen omilla jaloillani kaduilla kulkenut, en ole hävyttömiä kellekään huudellut tai käsimerkkejä näyttänyt.  Mitä nyt äskeisen hellejakson aikana pari kertaa parkkipaikalla parille toheloautoilijalle kironnut avoimen ikkunan kautta.  Vaikka olen yleensä liikenteessäkin melkolailla maltillinen, en edes yhtään ylinopeussakkoa saanut enkä pysäköintivirheitä maksellut, niin silti onneksi jo loppunut helle sai muutaman kerran mielen viulun kielet yllättävän ylivirittyneiksi. 

Muuten olen sitä mieltä, että parkkipaikat ovat sääntöjen suhteen täysin villiä aluetta.  Siellä, jos missään, saa hyvin herkästi pieniä pusuja, jotka maksavat paljon!

Piti minun alkujaan kirjoittaa ihan jostain muusta.  En enää muista, mistä.  Lienee niitä pitkäaikaisen helteen jälkikaikuja ylikuumentuneissa aivoissani.

Kun on se sama pää kevät talvet.  Välillä umpijäässä ja kohta sitten porona hehkuvina, niin että johan se pitemmällä aikajaksolla jälkensä jättää.

Mutta eihän se ole poliisin syy.  Miten mieleen juohtuikaan niistä kirjoittaa.

 

J.K.  Piti kirjoittamani, että paikalle sattui kaksi lukutaidotonta. (Kirjoitti yksi ajatustaidoton).