Tänään keli vaikutti mukavalta ja jääkaappi vajaalta, joten lähdimme vaimon kanssa tutkimaan, josko tarjonta vastaisi kysyntää.  Kulkuri oli aamupäivän viettänyt kulun päällä, joten se jäi kotiin makoilemaan.

Piti ottaa eteisen pöydältä muutamia maksettavia laskuja mukaan.  Mutta taas toistui se vanha juttu:  siihen pöydälle ne unohtuivatkin.  Mutta ei haittaa, kyllä laskun lähettäjä muistuttaa hyvin pian mahdollisista unohduksista.

  Bensamittari näytti lähes punaista, joten piti käydä pikapankilla ja ajaa pari kilometriä Nesteen huoltamolle, jossa voi maksaa kassalle sikeilla seteleillä.  Seteliautomaatti eli kilpaileva yritys toimii myös aivan kodin liepeillä ja ainekin on ihan kelvollista, mutta inhoan seteleiden syöttämistä.  Niiden kun pitäisi olla vähintään kotona silitysraudalla silitettyjä ja varmaan vielä kuumiakin.  Sen verran useasti olen niitä automaattiin työntänyt ja takaisin kelpaamattomina saanut, että ajan mieluummin ne pari kilometriä Jyväskylän suuntaan, sillä kassanaiselle siellä kelpaavat vähän ryppyisemmätkin setelit.  Ja on paljon nätimpikin kuin seteliautomaatti, joka vaikuttaa aika töröltä ja kylmältä, ei edes sano päivää.

Kun Muurameen oli enää kymmenkunta kilometriä, niin ajattelin ajaa sinne S-markettiin ruokaostoksille.  Etenkin, kun samalla seisahduksella saa paikallisesta Pizzeriasta vaikka kotiin viemiseksi mitä mainiointa ruokaa, joten mikä ettei...  Ja muutenkin tuntuu siltä, että Muuramen ässä on paremmin hoidettu putiikki.  Mutta se on taas pelkkä näppituntuma, eikä tilastollinen tosiasia.

Kun olisi pitänyt kääntyä Muurameen, niin auton etupyörät eivät kääntyneetkään.  Kai siksi, että unohdin kääntää rattia oikeaan.  Tiekin oli sula ja hyväpintainen niin, että tuntui lähes nautinnoliselta ajaa:  tankki täynnä ja mieleen tuli pari lähes luvatonta ajatusta.  Nimittäin valkosipulikurkku ja havosen kuivaliha (anteeksi hevosen rakastajat, rakastan niitä hepskoja minäkin omalla brutaalilla tavallani, vaikka sitä takapotkua pelkäänkin).  Kun kumpiakaan ei löydy Korpilahden eikä Muuramen kaupoista, niin himon käydessä ylivoimaiseksi on pakko hakeutua Keljon keskukseen toiseen sen alueen suurista ruokakaupoista.

Kun matkaakaan ei ollut enää kuin peninkulman verran ja nenään jo tunki suolaisen kurkun ja valkosipulin lemu, niin pakko mikä pakko! 

Kun menimme isoine kärryinemme ruokaosastolle mm. vaatehenkarien lomitse ja siellä oli oloasuja ja muutakin alennuksella, niin ostin meille molemmille mukavat ja venyvät lepoverkkarit, vaimolle lisäksi ylisuuren, tummanpunaisen t-paidan yöasuksi (sisätää siis kuuman pakkauksen)  ja vielä tarjouksessa olleen toppatakin pitäen sen kuuman ulkonakin lämpimänä.  Päätin myös hylätä ikivanhat, kärjistään hajonneet avokkaat, uudet sain kympillä.

Olinkin hvyällä ostostuulella ja annoin mennä täysillä:  Parit juustot ja niille sopivaa  alustaa, tietysti unohtamatta käynnin päätarkoitusta.  Kurkkuja toista kiloa ja melkein koko hevoinen tai ainakin kaikki se, mitä oli valmiiksi siivutettu, eli noin 400 grammaa.  Lisäksi tummaa ja vaalea leipää.

Eli neljä muovikassillista tavaraa tuli, onneksi tuli käytyä siellä pikapankilla.  Onneksi olin parkkeerannut kaiken varalta aivan ulko-oven vierelle ja omassa pihassakin löytyi paikka onnekkaasti aivan sisäänkäynnin tuntumasta ilman pysäköintikieltoja.  Kissa oli viihtynyt erinomaisesti (ei siis enioromaisesti) nahkatuolissaan, tuli vastaan, haukotteli ja venyttelehi ja painui ulos happea haukkaamaan.

Loppuviikoksi riittää kunnon syötävä, joten kaupat saavat palvella rauhassa muita asiakkaita.

Paitsi, että ne erääntyvät laskut on vietävä huomenna.  Ja pitäisiköhän vielä lotota, kun on paljon jaossa ja kauppaan meni enemmän kuin kymmenhenkisellä suurperheellä.

Mutta yritämme parhaamme, että voisimme taas maanantaina jatkaa kulutusjuhlaa.  Sillä eihän tästä talouslamasta muuten nousta kuin tuhlaamalla viimeisetkin sentit.