Iltapäivällä ajelin kauppa-asialle, hieman ylimääräisiä kiemurrellen.  Vaikka poliittinen ilmasto onkin kovin ummehtunut, niin ei se raikkaan syksyisessä säässä tänne asti nenään ottanut.  Muutamat keltaiset lehdet sinnittelivät tuulilasiin takertuneina usean kilometrin matkan.  Lopulta, vauhdin kiihtyessä, vilahtivat pois matkasta.  Ihan kuin Keltaisen lehdistön paparatsit.

Tosin kaikesta on minunkin helppo kirjoittaa, ihan ilman omaa kokemusta ja sinne päin, summanmutikassa. Jos olisin lukenut esim. Amin Asikaisen muistelukirjan, kuten Malmin Polgara aivan oikein kehotti, niin olisin voinut kirjoittaa aivan toisin k.o. nyrkkeilijästä eilisessä plogissani.  Mutta häviö on aina häviö ja varsinkin tyrmäyshäviö.  Lisäksi reilussa kahdessa minuutissa.  Kuten eräs tennisselostaja toteaa joka toiseen hyvään pallon palautukseen: ei voi olla totta! 

Niin minäkin silmät selällään totesin, kun näin Aminin selällään kanveesilla.  Sitä minä pelkäsinkin, samoin ottelun selostajat, jotka jo etukäteen sanoivat mahoissaan olevan runsaasti kiertoliikettä, vaikka eivät varsinaista pelon aihetta tunnustaneetkaan.  Eniten kiertoa oli kumminkin lyödyn yläpäässä, joten enpä lyö tämän enempää.  Tosin ainakaan fyysisesti en pystyisikään.

Näin kaukaa ja inkognito on rakkikoirankin hyvä haukkua kovaa ja kuuluvasti.  Onneksi bittiavaruudessa on huono kaikupohja.  Toivon Asikaiselle erinomaista jatkoa lajin parissa, esim. valmennuspuolella.  Parempi nuorten harrastaa lajia valvotusti salilla kuin takapihoilla tai nakkarilla.

Ja Amin Asikaisella on kaikesta huolimatta nimeä ja mainetta niin runsaasti, että varmaan vetäisi lajin pariin monta potentiaalista pahisehdokasta elämäänsä pilaamasta.

Noita kaikkia mietiskelin vajaan kymmenen kilometrin reissullani.  Pihassa istuin sitten penkille ihailemaan aurinkoisen värikästä maisemaa lauleskellen samalla Elämää juoksuhaudoissa melodiaa, vaikka en sanoja osannut kuin sieltä täältä.  Ympäristökin vaikutti hiljaiselta, enkä elämöinnilläni häirinnyt edes lintuja tai oravaa.

Vaimo siihen kumminkin ilmaantui.  Minua rupesi naurattamaan, että eikös sitä ennen vanhaankin emännät olleet rappusilla valmiina kädet puuskassa, kun laulavainen isäntä saapui kauppareissultaan hevosen ollessa autopilotin ohjauksessa.

Ei kai olisi liian vaikeaa kehittää autoon sellainen navigaattori, jonka voisi ohjelmoida esim. Alkon pihasta kotipihaan niin, että itse istuisi matkustajana hallintalaitteisiin koskematta.  Olisi varmaan rattoisaa reissata silleen.  Vaikka käyn hyvin harvoin Alkossa, niin sellaista navigaattoria haluaisin kokeilla.

Ihan vain uteliaisuudesta.