Kissa herätti nau´unnallaan.  Ensin vähän harmitti, kun hyvä retkiuni keskeytyi, vaikka alla olikin risa auto.  Käänsin silmämunat oikein päin päässäni, ulkona oli valoisaa, kello näytti puoli seitsemää.  Nousin lähes hyväntuulisena muistaessani, ettei tänäänkään tarvitse lähteä työ-nimiseen paikkaan.  Että voisin jatkaa uniani, kunhan päästäisin Kulkurin asioileen ja kävisin vähän itsekin.

Tervehdimme toisiamme rutiininomaisesti, kissakin kiireissään nenä oven raossa ja minäkin kasvavan pissahädän tunnelmissa.  Avasin ulko-oven kirkkaaseen aamuun:  kalmankylmät luiset sormet kiertyivät välittömästi paljaiden nilkkojen ympärille, kissakin luikahti ulos ovesta jähmettyen porrastasanteelle karvaisine jalkoineen.  Suljin oven kiireesti.  "Sitä sait, mitä tilasit", mutisin ilkeillen itsekseni ja sulkeuduin hetkeksi lämpimään paikkaan, jossa kuninkaatkin käyvät ilman hovineitejä.

Pesin kasvot varovasti, etten heräisi liian valppaaksi.  Muistin, että uutisissa oli yöksi luvattu parinkymmenen asteen pakkasta.  Se herätti omatuntoni ja sai avaamaan uudestaan ulko-oven:  kissa lujahti sisään kuin elosalama.  No, ei ollut ainakaan pakkasen jäykistämä.  Kissa osoitti kiitollisuutensa puskemalla kättä, joka sen päätä silitti.

Sen jälkeen oli hyvä sukeltaa lämpimään sänkyyn.  Nukahdin melkein heti.

Myöhemmin kuulin kissan toistavan naukunansa.  Silmät eivät kyenneet avautumaan.  Onneksi vaimo reagoi, kuulin vielä kissan murahtavan tyytyväisenä.  Vaivuin takaisin nirvanaan tietämättä että olinko elossa vai kuollut.

Nukuin aivan liian pitkään.  Mutta ei sillä ollut väliä.  Sillä olisi ollut väliä, jos olisin siihen jäänyt.