Kissan kanssa on lötköilty oikein urakalla pitkin päivää noudattaen alan tosiharrastajille ominaista hartautta ja vähäpuheisuutta.  Sen verran Kulkuri virkkoi iltapäivän alkuhetkinä nuoleskeltuaan antaumuksella turkkiaan, että hän menee nyt ulos toivoen saavansa hetken päästä lounaansa ulkopenkille.

Arvelin, että jos herralle mitenkään sopisi, niin tuossa tiskipöydän kupissa on varattu kupillinen hylatäysmaitoa sekä raksuja siihen tarkoitukseen, johon hänen ylhäisyytensä vain murahti tai hörähti. Kääntyi sitten emäntänsä puoleen katsoen häneen merkitsevästi, jolloin sai tarvittavan ulossaattoavun.

Itse jäin sohvalle mukavaan puolimakuuassentoon vanhat jalkani (selvästi minua vanhemmat) rentona sohvapöydän päällä.  Vartin päästä ulkoa tunkeutui aivoihini ahdistavaa kissasäteilyä, joka sekoitti sen verran hyvälaatuista nirvanaani, että oli pakko laahautua ulko-ovelle kurkkimaan.

Pari harakkaa lehahti lentoon pikkulintujen syöttöpaikalta, orava kurkki vapaata reittiä pähkinäpaikalle - ja kissa odotti kärsivällisen ja hieman kärsivän näköisenä penkillä.  Vein sille pikkupussillisen Latzia, jonka se pisti viikseihinsä vauhdilla mutisten samalla, ettei kissakaan pelkällä makaamisella elä, pitää syödäkin välillä.

Siinä kissan murkinointia seuratessani omakin mahani alkoi valittaa muristen nälkäänsä. Tänään kaikki murisevat, märisevät, räkättävät ja säksättävät, mietin harmissani.  Kummallinen ilmiö, kun kaikkia talon ja pihan elukoitakin on alvariinsa ravittava ja lisää vain halajavat.  Hain varaston kylmyydestä rautapadan laittaen sen levylle hiljakseen lämpiämään, vaikka vaimo ei sentään nälkäänsä valittanut.  Lisäsin vain pari mukillista vettä höysteeksi.

Se vasta oli helppoa kokkailua ja maistuikin oikealta ihmisten ruoalta.  Vaimokin santsasi kahdesti, kovin nälkäinen oli loppujen lopuksi hänkin.  Ihmettelinkin ääneen, että on se kumma, kun joka päivä tulee nälkä.  Vaikka ei tosiaankaan panisi edes tikkua ristiin.  Taitaa oikeasti sohvalla löhöäminen olla runsaasti energiaa kuluttava voimistelu- ja voimailulaji.

Voisi sitä vielä varovasti lisätä, mutta täytyy silti varoa aina vaanivaa ylikuntoa.  Lisäksi nuo kissan ulos ja sisään retkeilyt rasittavat huomattavassa määrin omia tuki- ja liikuntavempaimiani.

Seuraava hankintani taitaa olla kaukosäädin ulko-oveen.  Ettei sitten vain etusormeen tulisi nivelrasitus.  Tällä iällä lienee parasta unohtaa pahimmat extreme- hypetykset.  Tosin en ole niitä koskaan harrastanutkaan, mitä nyt lapsena kiveltä kivelle hyppelyä.  Ne olivat joskus kovin liukkaita, ne sammaleiset kivet.  Varsinkin sateella. 

Semmoinen huimapää olin - silloin tunnottomana.