Rätkäytti se muutaman kerran sen verran kunnolla, että kissakin pakeni salamana pihan tiheimpään pusikkoon.  Vedin tiekkarin ja teeveen virtajohdot kiireesti seinästä ja palasin ihastelemaan rae- ja kaatosadetta, joka piiskasi pihan kahluualtaaksi.  Eipä tarvinnut pestä autoakaan pölystä puhtaaaksi.  Tosin tuulenpuuskissa huojuvat lehtipuut siivosivat irtolehtiään alas aton katolle ja konepellille.  Niinpä Volvosta tuli hetkessä maastoauto.  Paloautot ujelsivat kylältä ysitien risteykseen ja kääntyivät kaupunkiin päin.  Se ei tuntunut ollenkaan mukavalta, mutta luonnon vääjäämätöntä voimaa ei voinut olla ihastelematta.

Vähitellen rajuilma vaimeni tavissateeksi ja menin kissaa kyselemään.  Sieltä puskastahan se manaillen ilmestyi lähes kuivana.  Kannoin sen sisälle, ettei sen tarvinnut tassujaankaan kastella turhan takia.  Piti silti muodollisesti kuivata se pyyhkeellä:  se on eräänlainen lohturituaali sille, että sen mieltä järkyttää lumi, vesi tai joku muu harmittava sattumus.

Illaksi ilma taas kirkastui.  Soon kesä ny.