jos olisin parhaani tehnyt työtehtävissäni ja sitten tultaisiin siihen olan taakse pankkitilin saldoa kurkkimaan.  Minäkin vetäisin 400 gr kuivattuja kotimaisia herneitä isoon nokkaani ja lähtisin ennenaikaiselle eläkkeelle.  Tietysti varmistaisin ensin lakimieheni avustuksella, että se kultainen kädenpuristus pitää.  Kai se joku ministeri oli, jonka kanssa puristeltiin.  Älähti se ensin vähän, mutta suostui sitten, kun puristin vähän lujempaa.  Että on meikäläisellä muutakin kuin leukaa.

Anteeksi, eläydyin liikaa kuvittelemaani hahmoon.  Mutta haluaisin todella olla hän, vaikka kyseessä onkin  mielikuvituksen tuottama lillebror.  Yritän taas huomenna:  ärrällä viisi riviä, ei jokeria.  Tai sitten odotan aikaa, jolloin jaossa on se 33 miljoonaa.