Sinuhe Egyptiläinen sanoo, että näin on aina ollut ja näin on aina oleva.
On loukkaus sutta kohtaan, kun sanotaan, että ihminen on ihmiselle susi.
Miksi ihminen ei voi arvostaa itseään muuten, kuin heittäytymällä ylijumalaksi.  Ei sellaista kukaan kestä.
Kuka voi enää uskoa ihmisen hyvyyteen.  Heti tilaisuuden tullen paha talloo sen hyvän jalkoihinsa.
Hyvyys ei ole enää pitkään aikaan ollut muodissa, se pitää piilottaa - ettei käy huonosti.
Viha lisää vihaa toisessa potenssissa.
Yhteisöllisyys on ainoa toivomme, ei raha eikä viha.