Istuskelin yöllä vielä lueskelemassa blogipostia, kun kissa halusi vielä kerran käväistä ulkona.  Kun kissan pitää mennä, niin päästettävä se on.  Sanoin vielä perään, että älä viivy kauan, tai jäät sinne koko yöksi.

Meni varttitunti ja haukotutti jo.  Menin ulko-ovelle suht. kevyesti pukeutuneena.  Jo oven läpi kuului kauhea mouruaminen.  Katulamput eivät ulottuneet valaisemaan pihaa kunnolla, piti laittaa vielä pihavalo paljastamaan Kulkuri mahallaan penkillä.  Ääni ei ollut Kulkurin, vaikka olikin aika äänekäs.  Kiirehdin lättösilläni ja ohuessa paidassa lähemmäksi samalla ääneen ihmetellen tilannetta.

Sieltä jostain Kulkurin etukäpälien välistä kiemurteli hyvin pienikokonen kissanretale.  Vilkasliikkeinen se kyllä oli häipyessään puolessa sekunnissa pimeyteen.  Kulkurikin hyppäsi maahan ja komensin  "paikka!".  Yleensä se tehoaa antaen ottaa kiinni, mutta nyt se lähti matalana hiipien karkuun.  Meni kuitenkin se verran hitaasti, että pysyin melkein kosketusetäisyydellä.   Kierrettiin siinä kuin köyhän talon porsaat pensaiden reunuksia, autokin kierrettiin kerran.  Kohta se meni naapurin pihaan tien yli ja minä pysähdyin katsomaan valo-ilmiötä sadan metrin päässä.

Päivästä asti oli tien varteen ollut pysäköitynä auto, mutta nyt siihen syttyivät valot ja se lähti renkaat sutien tulemaan kohti.  Meidän kohdallamme sillä oli jo sata lasissa.  Noita tilanteita varten pitäisi aina olla taskussa kunnon tiiliskivi, minkä voisi paiskata sivulasista sisään, mutta kun ei.

Pelkäsin jo parin kissan jääneen katugangsterin rakkineen alle, mutta ylimääräisiä ääniä ei kuitenkaan kuulunut.  Ja Kulkurikin oli tullut tuntoihinsa tullen takaisin niin, että kannoin se motkottaen sisälle.  Laskin sen hengästyneenä olohuoneen lattialle ja napautin sitä sormella nenän päähän.  Semmoinen ei satu, mutta siitä se tietää ylittäneensä hyvän käytöksen rajat.  Se livahtikin heti sohvan nurkkaan ja jäi sinne nököttämään pää pystyssä.

Itse menin vielä koneelle vilkaisten välillä kissan suuntaan puolipimeään olohuoneeseen.  Varttitunnin se pysyi aivan liikahtamatta, kunnes oma uhoni laantui ja menin sitä vähän hyvittelemään.  Kissa rentoutui välittömästi aloittaen kehräämisen ja siirtyi hetken kuluttua normaaliin olotilaan eli turkkinsa nuolemiseen, joka rituaali toistuu aina ulkoa tullessa.  Taloon laskeutui öinen rauha.

Melko aikaisin aamulla kissa ilmoitti haluavansa ulos, kai tarkistamaan vallitsevan tilanteen.  Onneksi vaimo hoiti oven avauksen.

- - - - - - - - -

Tänään tullessani kylästä päivän jo pimennettyä, huomasin penkillä pienen mytyn.  Siinähän se eilinen kissa makoili kaikessa rauhassa.  Tosin se luikahti taas tiehensä minut huomatessaan.  Yllättävintä kuitenkin oli se, että Kulkuri makaili kaikessa rauhassa ovisyvennyksessä häkkinsä päällä.  Ei lähtenyt edes pikkukissan perään, vaikka se oli juuri ohittanut Kulkurin parin metrin päästä.

Ikään kuin Kulkuri olisi sanonut, että kato vaan, kuinka kiltti mää oon.  Ruvetaan vielä kavereiksi, jos se tajuaa oman paikkansa pihan hierarkiassa.

Onhan se niinkin.  Järjestys se olla pitää, vaikka välillä nenää napsauttamalla.