Ezikoisen kuopus täytti yhden vuoden.  Aioin ensin kysyä satojen päivien salaisuutta, mutta sitten muistin, ettei hän anna haastatteluja.  Ainakaan toistaiseksi.  Hän haluaa vielä pysyä taustalla, vaikka onkin aivan ilmeinen monilahjakkuus.

Luulen, että hänellä on paljon miettimistä löytää oikea linja elämän uralleen, kun on sekä liikunnallisesti että musiikillisesti lahjakas.  Jaloissa tuntuu olevan sellainen kimmo-ominaisuus, että sillä rikotaan parin vuosikymmenen kuluttua silloinen pituushypyn ME - ja siinä sivussa korkeuden olympiavoitto on pelkkä piece of cake. 

Toisaalta hänen rytmitajunsa ja musiikin tuntemuksensa on jo nyt huimaa tasoa.  Hänen painellessaan lasten elekronisen lelun nappeja luoden samalla erityyppisiä rytmikombinaatioita, tajusin Mozartin olleen pelkkä pilipalilahjakkuus nelivuotiaana säveltäjäsensaationa.  Kunhan tämä kaveri saa urut, tai vähintään flyygelin lelukseen, niin johan alkaa jähmeässä musiikkimaailmassa tapahtua!

Ei, emme anna toistaiseksi haastatteluja. Ei ainakaan ennen kuin hän itse osaa valita managerinsa ja taloudellisen neuvonantajansa sekä myös lehdistösihteerinsä.

Muuten hän on aivan tavallinen pikkukakara.  Samanlainen, kuin isänsä ja pappansa joskus olivat: lapsineroja, joista lopulta kasvoi aivan normaaleja, onnellisia aikuisia.

Ainakin melkein.