Koko päivän ovat puut humalassa huojuneet ja sadekuurot peltikattoa rummuttaneet.  Ihan alkaa tuntua perinteiseltä suomijuhannukselta, jolloin ainuita iloisia seuralaisia ovat verijuhlia viettävät itikat liian monien ihmisparkojen sulloutuessa liian pienen sadekatoksen alle nälkäisimpien kerätessä savuavan nuotion kituvista liekeistä lisää karsinogeeneja makkaraansa.  Joka sekin lopulta luiskahtaa nuotion tuhkaan.  Jäljelle jää vain rasvainen muovikäärö, joka kituu lisää myrkyllistä käryä nuotion reunalla.  Lämmintä on vain olutpurkin väljähtynyt sisältö, johon tosin antaa tuhtia lisäaromia jonkun sinne sihauttamat tupakanjämät.

Joku, äsken niin mukava uusi tuttavuus, on äkkiä tuntevinaan aikaisemmasta elämästä ja uhkaa sen kunniaksi pistää turpiin, mutta sotkeutuu jalkoihinsa ja sammuttaa lopullisesti nuotion ja itsensä.  Juhannusmorsiamelta valuu maskarat pitkin pyöreitä poskia hänen itkiessään vielä äsken ylistämäänsä sulhoa, jonka tapasi huussin takana käpälöimässä morsmaakin sydänystävätärtä.

Ja sade laulaa laulujaan itikkakuoron johdolla.  Puolet porukassa tekee juhannustaikojaan märässä heinikossa retongit ja pikkutakit kuraisen märkinä. 

Aamuun on vielä aikaa.  Mikähän se olikaan se alkoholin palamisaika verestä?

Me ainakin pysymme tiukasti kotona lämpimässä tänäkin Juhannuksena.  Sitten aamulla on mukava herätä kuivasta ja lämpimästä vuoteesta.  Eikä tarvitse lähteä yhtään mihinkään eikä muistella yöllisiä tekosiaan.

m.o.t.