se helteen lykkäs!  Tai ei nyt aivan mittarihellettä, mutta tuntuu  oikealta kesältä.  Pilvet varjoilevat nätisti ja leppeä tuuli heiluttelee koivun larvaa.  Ihan vanhanaikainen kesä päällä, juuri sellainen, millaisena vanhan ajan kesät muistoissa esiintyvät.

Toisaalta muistan hyvin ne palelemiskohtaukset, kun kaiket päivät Päijänteen vesissä polskuteltiin.  Välillä vaihdoimme uikarantaa ja taas oli meno rajua.  Etenkin sukeltamisesta pidin yli kaiken muun.  Olisipa silloin jo ollut snorkkeleita!  Pinnan alla avautui aivan uusi maailma kaloineen, jouhimatoineen ja ruostuneine aarteineen (jotka olivat yleensä irvisteleviä säilykepurkkeja).

Lopulta piti mennä nälissään kotiin syömään.  Mutta eihän siitä mitään tullut, kun laiha poika oli pelkkää hytinää.  Piti mennä ensin viltin alle maha muristen leukoja louskuttamaan, kunnes noin puolen tunnin kuluttua lusikan pystyi ottamaan tärisemättä käteen ja mättää maitoperunakeittoa kitusiin.  Niillä uimamäärillä keuhkot alkoivatkin muistuttaa enemmän kitusia.

Talvisin, uimakautta odotellessa, treenasinkin hengen pidätystä.  Ennätys taisi olla kolmen minuutin luokkaa.  No, ei sitä kesällä pystynyt niin kaun veden alla olemaan, kun piti tehdä uintiliikkeitä.  Joskus teki tiukkaa, kun happi rupesi loppumaan ja oli liian syvällä sukelluksissa.  En tietääkseni kuitenkaan hukkunut kertaakaan.

Vaikka kerran äiti jo ilmoitti isälle töihin, että nyt se poika meni sitten hukkumaan.  Olin vain mennyt toiselle rannalle muutaman sadan metrin päähän ja vaatteet jäivät siihen kotirannan kivelle.  Läksytyshän siitä tuli.  Eivät sentään iljenneet selkään antaa - melkein hukkuneelle vekaralle.

Etenkin iltaisin vesi oli kuin vastalypsettyä maitoa.  Kun vesi oli ilmaa lämpimämpää.  Oman, hieman mystisen säväyksensä antoi elokuun pimenevä ilta.  Usein vanhemmat olivat mukana näillä iltauinneilla.

Mutta miksi näin ikäukkona sitä on käynyt niin kylmänaraksi.  Onkohan nahka liikaa ravistunut vanhan veneen tavoin:  lojunut liian kauan auringon paahteessa?

Siitäkään - paahteesta - en enää pidä.  Istun mieluummin vanhan tammen varjossa menneitä miettien.

Kun ensin löytyisi jostain se vanha tammi.

Tunnen kyllä yhden Tammi-nimisen viehättävän naisen.  Ei taitaisi laskea edes varjoonsa lepäämään.  Ja se on minulle ihan oikein, lahotkoon minä rauhassa, kuten vanhan ja käyttökelvottoman pitääkin!