Odottelin ihan rauhassa tunnin verran kiirehtimättä ja hötkyilemättäkin, kunnes kissa sen varmisti:  syksy on tullut.  Ei kalenteriin voi enää luottaa, sillä kolme kuukautta se kertoi kesän olevan täysillä päällä.  Mutta päällä oli vain mustia pilviä ja jatkuvaa veden alasajoa.  Purot paisuivat joiksi, lätäköt lammiksi, järvet päijänteiksi ja meret... niistä en tiedä, kun en ole meriasiantuntija.
Mutta kissa tuli yöreissultaan sisälle, söi ja painui sohvan nurkkaan nukkumaan pienen siistiytymisen jälkeen. Varmaan nukkuu tuonne aamuviiteen ja märisee sitten minut päästämään ulos.  Ei se oikeastaan pahalta tunnu, kun ei ole enää tilannetta, että pitäisi itse lähteä perään parin tunnin kuluttua.  Vaan saa jatkaa uniaan niin pitkälle kuin sielu ja mieli jaksaa levätä - ja kyllä se jaksaa.  Ainoa huono puoli on se, että päivä lyhenee anhittomiin eli ei kerkeä tekemään mitään hyödyllistä, eikä juuri hyödytöntäkään.

Kauniita perunoita kumminkin löytyi siitä alapihan pienestä ja märästä perunamaasta.  Pieniä olivat, mutta makoisia - omia ja itse istutettuja.  Onhan tuommoinen kuin pieni ehtoollinen, eikös se jo viiden aikaan ehtoota ala olla, perunan voiteluna aitoa meijerivoita ja lehmän kurria kurkun kostukkeeksi, niin riittäähän se pieneen nälkään.  Sentään grillasin varhemmin siihen isompaan nälkään porsaan kyljyksiä, ettei tarvitse yöllä taipua jääkaappiin kurkkimaan.  Jäi vielä toiset huomiseksi, joten ruokahuollon lähitulevaisuus on turvattu.

Ei  kissa kumminkaan kauan syksyyn uskonut:  halusi takaisin raikkaaseen ilmaan tutkimaan myyrätilannetta.  Olisiko paksuturkkiselle ollut liian lämmintä.  Meille vähemmän karvaisille on pitänyt pitkin kesää pitää ajoittain kallista sähköä päällä lämmittämässä vanhoja luitamme.  No, itse siitä maksamme, sanonpa vain leuka uhmakkaasti pystyssä.  Sentään kompostoimme, kierrätämme, emme lentele pitkin maailmaa, pysymme hissukseen kotona lamppuja sammutellen ja kaikkea sellaista omaa tuntoa rauhoittavia juttuja.

Sitä sanotaan, että hyvä omatunto on hyvä pään alusta.  Tarvitsen kyllä lisäksi kunnollisen, jämäkän tyynyn.  Ja vierelle vaimon.  Siinä sitten yhdessä tuhistaan tuntikaupalla, syvässä unessa.  Mikä sen mukavampaa.

J.K.  Jäin vielä kissaa vahtaamaan, sinne tänne blogissa harhailemaan ja pasianssia pelaamaan.  Kurkistin sitten ulko-ovelta yön pimeyteen.  Sieltähän se kulkuri tieltä ryntäsi pihaan, kiireesti sisään, rouskutti muutamat raksut sisuksiin ja kiireesti sohvan kulmaan nukkumaan!  On oikeasti syksy tullut, m.o.t.