Ei iole helppoa olla nousukas (sängystä, tuolista, sohvalta, pytyltä).  Varsinkaan, kun terävä puukko tuikkaa ristiselkään ja kuuma hälläkoukku toiseen polveen.  Alkaa jo itseänikin kyllästyttää tämä alituinen narina.  Pitäisi varmaan määrätä omalle blogille shutup-vaihe, kunnes on kerrottavana jotain mukavampaa.  Vaikka että kiivettiin kissan kanssa kilpaa vierekkäisiin pihapuihin.  Uskoisiko kukaan, jos kertoisin että kissa voitti ainoastaan viiksen mitalla.  Ja sen vuoksi, että sillä on pitempi viiksi.  Totta vieköön, ei sen kissan kiipeämistä kerkeä seuraamaan katseellakaan.

Ai, vihlaisee se semmoisen ajatteleminenkin.  Tosin nuorenahan sitä kiipeili varsinkin vanhoihin koivuihin tai korkeisiin kuusiin ihan mielikseen ilman huimauksen tunnetta tai hävitysvimmaa.  En silloinkaan ymmärtänyt muutamien kiipeilijöiden linnunpesien ja niiden munien joukkotuhontaa.  En nytkään, syökööt vaikka vaikka viimeiset marjat pensaista.  Ja kyllä ne syövätkin.

Asetuin tänään kahden tienoilla mukavasti hivutellen sohvan kulmaan aikomuksena ottaa pyhäpäivän ettoneet, kun kännykkä rintataskussa sai takykardian.  Kuopus siellä kyseli, että taitavat tulla käymään, jos sopii.  No, mikä ettei.  Tirsoille kerkiää toistekin, joten väänsin itseni keittiöön kahvin tiputukselle.  Onneksi kumpikaan ei syö makeaa, kun eivät halua olla isänsä keskivartalolla profiloituja.  Lenkkeilevät ja kaikkea sellaista hassua rasitusta harrastavat melkein päivittäin. Esikoinen oli lenkkeillyt kahdeksan kilometriä ja kuopus käynyt uimassa neljäntoista asteen vedessä.  Ja se vesi oli ollut lisäksi hyvin märkää.

Kuopus tosin leikkasi ohraleipäviipaleen ja laittoi tuunakalaa päälle, joka on myös vaimon ja minun aamuherkku.  Kaurapuuro olisi myös, mutta kuka sitä aamulla jaksaa.  Varsuinkin, kun on kissan ohella palveltava se lintulaudan sekalainen seurakunta. 

Nesterallin jälkeen ei siileistä ole ollut huolta.  Eivät ne ralliautojen alle ole jääneet, mutta niihin aikoihin ne tuppaavat jäämään äitiyslomille.  Yksi pieni tämänkesäinen vaelteli muutaman kerran pihassa, mutta ei ymmärtänyt tarjoamisista, kun ei ollut äiti neuvomassa.  Kaipa se löysi tarpeeseensa etanoita ja muita ötököitä.  Hyvä niin.

Esikoinen yritti saada aikaan toiminnon valokuvien julkaisemiseksi blogissani, mutta sen suhteen ilmeni jotain ihme häikkää.  Ehkä sitten seuraavalla kerralla.  Tilasi kumminkin ulkoisen kovalevyn, johon voin sitten tallentaa kaiken sen roskan, jota olen kirjoittanut.  Välillä kun tuntuu, että tuo kone pitää semmoista uhkaavaa ronksutusta, ettei voi olla varma, mitä se vielä keksii ihmisen kiusaksi.

Tuli ne tirsatkin sitten otettua ja kohta pitää homma ottaa uusiksi pitkällä kaavalla.  Että jaksaa huomisenkin raajojensa kanssa.