Tosin päiväkin oli pelkkää huuhailua.  Sen verran toki matkailin, että siirryin muutaman kerran tästä eestaas tuohon yksipilkkukolmen metrin päähän viimeisiään vetelevälle nahkasohvalle, jonka toisessa päässä koko päivän makasi kissamme Kulkuri, joka on lopettanut kesäjuoksunsa tykkänään, koska sillä on realistinen asenne vuodenaikojen vaihteluun.  Samastuin nopeasti karvismaiseen tunnelmaan, kissa veteli uniaan, oikoi nautinnollisesti käpäliään silittäessäni itsekin puoliunessa sen tuuheaa ja lämmintä turkkia.  Hetkittäin vaivuin kokonaan tajuttomuuden puolelle, niin teki kissakin ja lopetti kehräämisen.  Tuli villoja puoliteholla.  Vaimo istui keittiössä vakipaikallaan tyhjentäen tasaiseen tahtiin kahvikupillisen toisensa jälkeen.  Residenssissämme asuu siis myös kahvikissa.  Itse tyydyn yleensä aamukahviin.  Ellei sitten huushollimme ajaudu poikkeustilaan jonkun poiketessa kylään, jolloin on äkkiä valutettava uudet kahvit.  Siinä hässäkässä menee usein pää sen verran sekaisin, että juon toisen mukillisen kaapin perältä kaivamani keksin kera.  Ei kai niillä kekseillä ole viimeistä syöntipäivää?  Saattaisivat päästä arvioitaviksi Antiikkia-antiikkia - ohjelmaan. "Tämä Ipnos-keksi on pohjaleiman perusteella Pietari Suuren ajalta, jolloin hän oli opiskelemassa laivanrakennusta Hollannissa.  Kotimatkallaan Pietariin, jonka rakennustöiden edistymistä hän tiiviisti seurasi, hän poikkesi hankoniemeläiseen torppaan, jonka emännän hän toimitti paksuksi syöden samalla  yhden kotona leivotun keksin."  Paketista loput on sittemmin kulkeutunut  kaappimme perille ja sieltä vieraspöytään.  Eivät ne vieraat (yleensä omat pojat) osaa arvostaa perinteitä, vaan mutisevat jotain siihen suuntaan, että tässä talossa kaikki on perin härskiintynyttä.

Mutta ei se mitään, vaimo tykkää aamuisesta, painuneesta kahvista, kissa tykkää silityksistä ja isäntä tykkää vaan yleensä.

Hyvää aamua.  Aatelisten aamu on melkein heti puolen päivän jälkeen.  Sitä ennen ei kannata kännykän urahdella.