lämmintä, hyvä niin.  Helteen ja selän jonkinasteisen vaivan vuoksi en ole saanut aloitettua minkäänmoisia kylvö- tai istutushommia.  Siitä omatunto soimaa ja kolkuttaa sekä tulee syksyllä harmittamaan.  Edes pieni määrä perunoita pitäisi saada mullan alle.

Muutenhan tulee sieltä puutarhasta aikanaan erivärisiä viinimarjoja, vattuja ja varsinkin omenia ylen määrin.  Omenapuut kukkivat parhaillaan valkoisina pilvinä, ovat muuten taivaallisen kauniita.  Voisi odottaa sieltä lehahtavan muutaman enkelinkin.  Useimmat lentäjät ovat kuitenkin painavia kimalaisia, jotka surraavat siitepölystä raskaina kukasta kukkaan.  Huoh, niinhän sitä nuorena (taisi olla vitsi omalta kohdalta, en ihan tarkkaan muista).

Olin siellä ulkona oikein aseen kanssa:  veitsi kourassa hiivin raparperimaahan.  Muutama komea varsi kellistyi käsittelyssäni.  Pätkin ne kattilaan, vettä päälle ja hautumaan.  Siivilöin, lisäsin sokeria ja sitruunamehua.  Lopuksi pullotin.  Jäähtyisi pian, niin pääsisi maistamaan.

Autokin piti huuhdella letkulla, oli sen verran pöly tarttunut pintaan. Vettexillä sitten kuivailin.

Parhaillaan orava kiipeilee puita pitkin hypäten sitten katolle ja katon yli toiselle puolen taloa, josta pääsee taas puita pitkin pähkinän syöntipaikalle.  Aamupäivällä siellä oli niitä kaksikin, kissa vaani  ruohikon seasta, mutta se näytti olevan enempi bongausluonteista, kun ei yrittänytkään hyökiä.

Ei päivää ilman nälkää, toteaa laajentunut mahani.  Onneksi tuli tehtyä eilen reilusti sitä silakkalooraa, joten ei tarvitse muuta, kuin mikroon laittaa.

Jaksaisiko sitä illan suussa vielä pienelle ajelulle.  Kauppaan ei ole asiaa, ellei sitten tikusta tee.  Ei äitikään ole laittamassa apteekkiin asialle.  Eikä edes raaskisi pölyttää vasta siivottua Ka:ta. 

Piha on niin pensaiden hallitsema, että raivasin vähän liikakasvustoa niin, että pääsen kääntämään auton pihassa eikä tarvitse peruuttaa tielle.  Se kun sisältää aina pienen riskin.  Joskus tuollakin kapealla pätkällä jotkut ajavat vaarallisen kovaa kissoja, koiria, siilejä ja lapsia ajatellen.  Pari kesää sitten yksi naapurin senikäinen pörräsi kavereineen eestaas kovaa ja äänekkäästi.  Maltoin kuitenkin mieleni, koska se mopovillitys menee äkkiä ohi.  Taitaa nyt olla pojilla autokortti ja päästelevät iloksensa isommilla baanoilla.

Mutta nyt pitää ruokaa lämmittämään!  (Oikoluin kirjoitukseni ja totesin, että laiska töitään laskee.)