Pitihän se naistenkin osuus katsoa, tasapuolisuuden vuoksi.  Vaik´ei siellä tähänastisen perusteella ehdotonta tähtiainesta taida ollakaan.  Mutta ennenkin on tapahtunut, että loppupeleissä joku saattaa löytää itsestään sen suuren esiintyjän, kamera rakastuu kuvattavaansa ja joutsenen törähdys jalostuu satakielen lauluksi.

En tosiaankaan ole mikään  laulutaidon asiantuntija enkä edes harrastaja, mutta kirjoitanpa uhallakin.  Miesten osaltakin oma suosikkini pääsi viimeisenä jatkoon.  Jos nyt sanon, että Marika Tyyvi teki vaikutuksen suklaanpehmeällä ja tummalla äänellään sekä lisäksi fiksuilla puheillaan, niin hänhän saattaa pudota minun asettamani huonon karman takia (jopa euroviisuveikkauksenikin ovat aina päin mäntyä todellisuuden suhteen).  Siispä perun edellä sanomani - noin virallisesti.  Älkää painako sitä Iltalehden etusivulle.

Tunnin päästähän sen taas näkee ja kuulee.  Enkä tietenkään ole idolsiin mitenkään koukussa.  Kun ei vaan satu mitään muutakaan sillä hetkellä.  Eikä ole muuta kirjoitettavaakaan.  Kaikki sunnuntait ovat niin haukottavan tylsiä.  Formuloitakin katsoin suljettujen luomien läpi, ääni häipyi pelkäksi taustahurinaksi.  Heräsin kyllä momta kertaa ja edelleen ne hölmöt kiersivät samaa rataa samassa järjestyksessä, joten nukahdin taas.  Illalla yritin katsoa sitä uutta kehuttua Kekkos-sarjaa.  Kohta luomet kävivät taas raskaiksi, tse-tse-kärpäset vain surisivat korvissa ja sitten surisi kännykkä.  Velipoika siellä soitteli sunnuntain euron puheluaan, kolikolla saa puhua miten pitkään tahansa.  Puhuimme mm. isämme sota-aikojen tempauksista.  Ei meistä pojista olisi ollut sellaisiin, ei edes tarvittavia fyysisiä voimia, puhumattakaan henkisistä.  Pojasta polvi rappeutuu, tässä tapauksessa.  Mutta onhan elämää eletty näilläkin eväillä.  Ja jatketaan avoimella sopimuksella.

Mihinkä se euron kolikko tässä kännykässä pannaan?  No, mitä se nyt?  Haloo, onko siellä ketään...