Jos kirjoittaisin blogilleni pelkkää asiaa, niin en kirjoittaisi yhtään mitään.  En silti kirjoita hömppää, sillä jos nettikamera seuraa useamman kuukauden karhun talviunta pesässään, niin se on luonnotiedettä, jota käyvät kurkkimassa tuhannet uteliaat.  Omalta osaltani voin sanoa, että nettikamera karkottaisi loputkin sivullani käyvät.  En ole mussukka enkä karvainen, varsinkaan parturissa käynnin jälkeen.  Muutamat rintakarvatkin ovat haalistuneet aikojen saatossa kovin huomaamattomiksi, eikä kesäisillä uimarannoillakaan  yksikään naisihminen ei ole  lähestynyt olemustani pilke silmässä, vaikka olen kuinka pullistellut rintakehääni.  Eikä se keskivartalon pullistuman nostaminen ylemmäs enää onnistuisikaan.  Siksiköhän uiminen on jäänyt anhittomiin.  Kuvittelin, että se johtui viimeisimpien kesien kylmistä vesistä, mutta taisinkin kirjoittaa itsestäni karun totuuden itselleni.  Iän myötä kaikki perusteettomat kuvitelmat omista kyvyistä karisevat muutenkin yksi toisensa jälkeen.  Lopulta on talvehtivan lehtikuusen kaltainen:  onhan se pystyssä, mutta vaikea siitä on todeta, että onko se pelkkä kelo vaiko vielä elossa.  Täytyy vain odotella oikeita ilmoja, jos se mahla vielä lähtisi virtaamaan - vaikka latva olisi laho, voihan sieltä alhaalta vielä jotain versota.

Näillä eväillä ratsastakaamme Rosinantellamme hiljalleen kohti auringon laskua ja isänpäivää.  Morgen, morgen, nur nicht heute (tarkoittaa sitä, että sähköhomma siirtyy päivällä tai parilla).