Vettä tulee niin, että peltikatto soi! A cat on the wet tin roof, paitsi ettei kissakaan sinne tällä kelillä eksy, vaan tuli äsken sisälle todettuaan ulkoiluilman toivottomaksi.  Yksi nuori siili yski äsken märässä heinikossa kuin ihminen; oli varmaan vilustunut tai hökäissyt kosteutta henkitorveen.  Toipui sentään kohtauksestaan eikä tarvinnut pallolaajennusta, niinkuin se uusiutuva luonnonvara Väyrynen.

Katsoin äsken dokumenttia toisesta luonnonvarasta, metsänhoitaja Veikko Huovisesta.  Ratkihauska mies vakavalla naamalla.  Matkin hänen kirjoitustyyliään keskikouluaikoina 50-luvulla.  Joku vuosi sitten sain käsiini vanhan aineeni "Konsta Pylkkänen missikisoissa", jossa ajattelija oli kommentoimassa miss Suomi-kisoja Messuhallissa.  Sain siitä kiitettävän ja nousi sitten kymppiin, kun luin sen ääneen luokalle.  Pakko myöntää, että on se aine aika alkeellinen tähän päivään peilaten.  Parempi olisi ollut lukematta; olisi muistoissa parempi kuva silloisista kirjoittajan kyvyistäni.  Sama tilanne varmaan toistuu, kun luen näitä sepustuksia 50 vuoden kuluttua.  Mitä?  Tottakai yli satavuotiaillekin valmistetaan lukulaseja.  Kun pitää sitten kirjoittaa se romaanikin.  Ei siis mitään kiirettä toistaiseksi.  Antaa ajan kulua ja miehen viisastua, niin hyvä tulee. 
Antaisikohan kustantaja vähän etumaksua.  Saihan Frans Eemelikin suuria summia jo ennen Nobeliaan.
Muistakaa ja laittakaa kalenteriin ylös:  Vuonna 2057 joulumarkkinoille ilmestyy loistava esikoisteos "Elämäni murmelina ja muita muodonmuutoksia".

Siitä vaan varauksia tekemään, että saatte oman ensipainoskappaleen!  (tämä oli maksamaton mainos)