Keskisuomalaisessa oli huomionarvoinen juttu ja päivän kohu-uutinen.  Laukaalaiseen palvelukotiin oli tunkeutunut orava, vallannut tyhjän huoneen linnoittautuen erääseen komeroon ja oli sieltä karjunut ja muutenkin räyhännyt ja käyttäytynyt uhkaavasti henkilökunnan tultua häätämään sitä pois.

Lopulta piti hälyttää palokunta paikalle.  Uutisessa ei kerrota, kuinka monta yksikköä mellakkapaikalle kiiruhti ja soivatko pillit komeasti kylän mopopoikien seuratessa laumana perässä katsomaan savuja ja liekkien loimuntaa, mutta touhotus lie ollut melkoinen. 

Kysymys oli tässä tapauksessa ilmiselvästi palvelukotirauhan häirintä, joten herra Orava saanee syytteen. Totisesti paikallinen vanhempi konstaapeli joutuu ratkomaan kovaa pähkinää, sillä luulisin kaikkien oravien olevan Laukaassakin saman näköisiä.

Toisaalta taas, herra Oravan puolustuksellakin on sanansa sanottavana.  Epäilty meni in bona fide nimenomaan palvelukotiin saadakseen palvelua!  Kun sitä ei kohtuuajassa saa, niin siitä suuttuisi koalakin.  Onhan orava luonnostaankin äkkiottoinen ja jossain määrin hermoheikkokin.

Ainakin meidän pihassamme asuva (tai kolmehan niitä on, yhden tunnistan muista mustasta hännästä) orava hermostuu melko pian, jos pähkinätötterö on tyhjä, nakertaa sitä kannattelevan narun poikki.  Kohta koko laite hajoaa liitoksistaan. Roikkuu jo vinossa ja halkeilleena.

Ja meidän talossamme ei sentään lue suurella, että PALVELUTALO.  Silti heitä - siivekkäitä ja siivettömiä - on palveltava kaikin keinoin, eikä toljotettava suu ihmetyksen kaivossa ja sormi hälytysnapilla.

Joku edesmennyt suurmies sanoi, että mitä te teette näille pienillimme - tai jotain sinne päin.  Eikä se ollut kukaan Jackson.