Olihan se mukavaa.  Niin mukavaa, että piti välillä vetäytyä varjoon.  Jopa eilenkin, kun kokonnuttiin tuonne kilometrin päähän keskikokoisella, mutta hauskapuheisella porukalla napostellemaan pikkupurtavaa pihamaalle.  Vaikka kotona henkäili viileä pohjatuuli, niin siellä ei ollut sellaisesta tietoakaan, vaan tuli melkein hiki.  Olisiko sitten tullut hauskoista jutuista ja paljosta neurusta. 

Juttua riitti, vaikka naiset menivät savusaunaan.  Ei sitä yhtään itketty eikä ruvettu heittämään härskejä vaan mukavia.  Tosin naiset eivät kauheasti tykänneet, kun miehissä urakalla muisteltiin vanhoja maalaistapoja tehdä niin sanotusta tuotantoeläimestä ihmisten ravintoa.  Siinä käytiin läpi kaikki mahdolliset ja melkein mahdottomat astalot ja tappotavat läpi. Emme sentään puuttuneet muinaisiin pieneläinten syntyvyyden säännöstelytapoihin.  Oli porukassa sentaan muutama kiihkeä kissanystävä.  Todettiin keskustelun päätteeksi, että jos nykyisin joutuisimme entisellä tavalla lihamme hankkimaan, niin lähes me kaikki olisimme kasvissyöjiä.

Tosin yksi leideistä muisteli erästä nuorta cityneitoa, joka ei voinut itse syödä kesämökillä kasvattamiaan salaatteja, koska oli luonut näihin liian henkilökohtaisen suhteen.   Kaupasta ostettuna lihakin kelpasi, koska ei ollut nähnyt sitä elävänä.  Siitähä voisi tehdä liikuttavan elokuvan:  elää salaattien kanssa.  Siinä voisi olla pääosassa karski, mutta ikääntynyt Clint Eastwood, joka purskahtaisi itkuun joka kerran, kun näkisi kasvimaallaan tallatun tai taitetun  salaatin tai puoliksi järsityn porkkanan. 

Näillä tienoilla naiset häipyivätkin saunaan puhumaan omia juttujaan, kun miehet innostuivat olemaan suuna päänä, eikä semmoinen ole toki sopivaa.  Ei, vaikka alkoholilla ei ollut osuutta miesten vilkkauteen.  Oli vain sopiva yhdistelmä:  lämmin kesäilta ja humöörillä varustettu miesjoukko.  Olikohan meitä peräti seitsemän - ja venlat päälle.  No, ei nyt sentään kirjaimellisesti päällä asti.

Aurinkokin alkoi tavoitella korkeiden kuusien latvoja ja sen verran praattauspaikkamme rupesi varjoilemaan, että melkoinen joukko itkikoita liittyi seuraamme.  Kovin himokkailta vaikuttivat.  Ja kun naiset tuntuivat kovin viihtyvän savusaunan laheissa löylyissä, niin kellon kipittäessä vauhdikkaasti kohti yläasentoaan, niin päätin jättää saunan tällä kertaa sikseen ja lähteä kotiin kissoja ja vaimoja laskemaan, vaikken nähnytkään monena.  Vanha armeijakaveri vielä vei minut melkein yhtä vanhalla pösön rämällään.  Kehui se sillä käyneensä ihan äskettäin Ilomantsissakin.  Ilmeisen huonot siellä päin, kun pellitkin kovin rämistelivät.  Siinä olikin jälkikäteisiä sähköpuolen ihmevirityksiä niin, että oli sillä reissulla välillä lukinnut kulkijat auton sisällä ja välillä heittänyt kaiikki mahdolliset vilkut päälle kesken ajon.  Mutta perille oli vienyt ja takaisinkin tuonut.  Ja sehän on auton perimmäinen tehtävä ja tarkoitus.

Joten ei ihme, että se toi minutkin perille asti koko sen kilometrin matkan.

Kuka sitä selvin päin viitsii kävellä.  Katsovat pian naapuritkin, että kumma tyyppi: tulee kävellen kotiin ihan suoraan kävellen, eikä edes horju ei heilu!

Aamulla oli sitten joku varastanut helteen.  Kissa tuli sitä sänkyyn asti etsimään, mutta meni pian pois, kun ei sitä peiton liepeen alta löytänyt.  Seurasin esimerkkiä.