Vaimon syntymäpäivän kunniaksi ostin keittiön pöydälle hellittäväksi orkidean. Kun syksy on vaimentanut tontin viidakkotunnelman, niin pitää sisälle saada palanen mystiikkaa. Kukan mukana tulleen pikku lappusen mukaan tulkitsin kuvien kielen seuraavasti: Menestyy (pysyy hengissä)sisällä puolivarjoisassa paikassa 17-22 asteen tasaisessa lämmössä, suihkutetaan psst psst kannulla kerran viikossa ja kastellaan kerran kunakin elinkuukautena. Itsekin säilyn elossa k.o. ohjelmalla. Tosin kastelu - sisäisesti ja ulkoisesti - on suotavaa vähän useammin. Kukkakauppias varoitti, että orkidean kasvatus voi koukuttaa. Olin vähällä peruuttaa koko kaupan, kun olen jo koukussa plokittamiseen. Otin kuitenkin kasvin kainaloon haasteena tai sitten heitän haasteen vaimolle; sehän se tuon ihmekukkahörhön seurassa istuu kaiket illat. Saas nähdä, malttaako pitää kastelukannun nokan kaukana sen juurista. Sielläkään ei ole multaa, vaan jotain ihme paakkuja, joita saa vain varustelluista kaupoista.
On vaimoa muutenkin lahjottu monilla pikkulahjoilla. Pari päivää sitten ostin esilahjaksi rasian Fazerin täytesuklaata, kuopus toi eilen pussillisen erikoisen hyvää ja kallistakin Firenze - merkkistä ulkomaansuklaata, jota oli ostanut monen kilometrin päästä erikoisliikkeestä (se pieni suklaapuoti). Toi minullekin samanlaisen pussin, koska oli potenut huonoa omaatuntoa, kun viikkoa aikaisemmin oli tuonut "vain" itse laatimansa onnittelukortin. Että on nyt mussuttelua riittänyt.
Esikoinenkin tuli uudestaan äitiään katsomaan ison halin merkeissä. Ruusut (nyt jo nuukahtaneet) olivat tulleet viikko sitten. Kuopuksen yksi ruusunkomistus elää edelleen ja voi hyvin.
Kuopus halusi katsoi videolta Kill Bill - videon loppukohtauksen 42-tuumaiseltamme. Siitä ei tahtonut tulla mitään, kun esikoisen mielestä kuvassa oli jotain outoa. Asenteli, tutki ohjekirjaa ja teki erinäisiä taikoja ja väitti, että signaali tulee ihan väärän aparaatin kautta ja pujui jotain mandariinikiinaa, josta en sanaakaan ymmärtänyt. Ykkönen ja kakkonen olivat menneet edellisenä päivänä pimeäksi ja olin kanavahaun kautta saanut muutaman uudenkin kanavan koneeseen, mutta peruskanavat olivat edelleen poissa pelistä. Esikoinen kehotti tarkentamaan antennin suuntausta. Tänään sitten häipyivät kaikki kanavat. Könysin pimeässä katolle ja käänsin antennia himppusen, ei auttanut. No, valoisassa huomenna uudelleen. Pitäähän formulat saada katsottua.
Tänään ostin vielä kaksi valaisinta pimeäntorjuntaan. Itselleni kahdella spotilla varustetun jalkalampun, joka valaiseekin tuossa vieressäni  kirjoitinta. Kuinka se onkin yht´äkkiä noin pölyinen! Pitää varmaan viedä ulos mattotelineeseen ja pöllyttää sitä kunnolla. Keittiöön ostin myös uuden roikkuvan valaisimen, kun sen muovivarjostin oli kuumuudessa risannut. Toisen, ruokapöydän yllä, roikkuvan, olin uusinut joku kuukausi sitten. Että kyllä nyt valkenee tyhmemmällekin.
Niin, ja piti käydä varaamassa aika omalääkärillekin. Enpä ole häntä vielä ole vaivannutkaan, vaikka systeemi on ollut voimassa varmaan lähes viisi vuotta. Kyseessä on erittäin vakava juttu. Pitäisi uusia ajokortti, vaikka vanhakin on ihan hyvä. Valokuva on vain kovin ruma, mutta sille ei lääkärikään mitään voine. Ei hän sentään mikään kauneuskirurgi ole. Jos olisi, niin antaisin samalla pienennyttää noita rintoja ja suurentaa... no, liika on sentään liikaa, eikös vaan.
Mikähän siinä oli, että kaikki olivat tänään kylällä niin erinomaisella tuulella. Terveyskeskuksen tytöt olivat naurusta silmät kyynelissä, kaupan kassan kanssa heitettiin herjaa mimiikasta (sillä hetkellä ei ollut muita asiakkaita), kukkakaupan tyttö innostui kertomaan googlen tärkeydestä floristiikan opinnoissaan, valaisinliikkeessä meni ainakin puoli tuntia vanhan Rantasen (yli 80) kanssa vanhoja muistellessa, kylällä tuli vastaan pari lukupiirin kaveria - ja syysaurinko paistoi.
Sanoisin päivää hyväksi - vaikka teevee pimenikin.